Uutiset
9.4.2026
Tapahtumat
10
Huhti
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Keskustelumuotoisessa kirjassa yritysten, kansalaisyhteiskunnan, tieteen ja taiteen edustajat pohtivat yhdessä sitä, millaisten periaatteiden mukaiset elämäntavat mahdollistaisivat kestävän elämän maapallolla.
Valtaosa kestävän kehityksen tutkijoista kokee, että vauraissa maissa tulisi katsoa talouskasvun tuolle puolen kestävän kehityksen saavuttamiseksi.
FINT Workshop 2023 -konferenssi pureutuu luottamukseen organisaatioiden sisällä ja niiden välillä.
Uudessa tutkimushankkeessa kansainväliset osaajat pääsevät kertomaan oman tarinansa Suomesta.
Yliopisto sijoittui Times Higher Education (THE) Impact Ranking 2023 -tuloksissa vastuullisen kuluttamisen ja ilmastotekojen tavoitteissa 50 parhaan korkeakoulun joukkoon maailmassa.
Apurahat on myönnetty väitöskirjatutkijoiden ja post doc-tutkijoiden tutkimustyöjaksoihin ulkomailla.
Tietointensiiviset ja tiedonhaluiset terveysteknologiayritykset toimivat tiukasti säännellyssä toimintaympäristössä.
Rahoituksen sai kaksi hanketta.
Väitöstutkimuksessa tarkastellaan Maxwellin eetterin historiallista kehitystä ja sen vaikutusta teoreettisen fysiikan kehitykseen.
Seija Suokas oivalsi asiakas- ja potilasturvallisuuden perusopinnoista uusia näkökulmia asiantuntijatyöhönsä.