Uutiset
9.4.2026
Tapahtumat
10
Huhti
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Jaetun päätöksenteon ohella hankkeessa kehitetään muun muassa hinta- ja kustannustietojen liittämistä hoitosuosituksiin ja vähähyötyisistä hoidoista luopumista.
Seitsemän tutkimuslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyöpilotissa on haettavana 28 väitöskirjatutkijan paikkaa.
Yhteistyössä Pohjois-Savon hyvinvointialueen kanssa tutkitaan muun muassa sosiaalityöntekijöiden harkinnanvapautta lastensuojelun avohuollossa sekä monitoimijaisen sosiaalityön mahdollisuuksia.
Verohallinnon veroilmoitusvalvonta on varsinaista verotarkastusta kevyempi ja tehokas keino yritysten kokonaisverovalvonnan toteuttamiseksi, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa ja Aalto-yliopistossa tehty tutkimus.
Itä-Suomen yliopiston hiilijalanjälki on pienentynyt, ilmenee tuoreesta laskelmasta. Kokonaishiilijalanjälki oli viime vuonna 86 prosenttia vuoden 2019 päästöistä.
Uimari Fanny Grönvall on saanut Joensuun Urheiluakatemian korkeakouluopiskelijoiden stipendin.
Kaarina Mönkkönen ja Satu Roos toteavat uusimmassa kirjassaan, että työyhteisötaidot ovat tuulenkestäviä taitoja, joilla pärjää myös myrskyssä.
Itä-Suomen yliopistossa tehdyn selvityksen perusteella viranomaisten rikostorjunta- ja turvallisuusperustaista tietojen saantia ja antamista koskeva sääntely hajautuu erityislainsäädäntöön ja näyttäytyy runsaalta ja osin vaikeaselkoiselta.