Opintojen ohjaus

Ravitsemustieteessä opetus pohjautuu pääsääntöisesti lukujärjestyksen mukaiseen etenemiseen opinnoissa. Opintojen suunnittelussa keskeisin työkalu on henkilökohtainen opintosuunnitelma eli HOPS. Syksyllä aloittavat uudet opiskelijat laativat opintosuunitelmansa WebOodissa olevan OodiHops-työkalun avulla valitsemalla opintojensa aloitusvuoden tutkintorakennepohjan. Ravitsemustieteen oppiaineessa HOPS-työskentely alkaa opintojen ohjaus ravitsemustieteen opinnoissa -opintojaksolla ja sen ensimmäinen versio laaditaan syyslukukauden loppuun mennessä. HOPS on suunnitelma, jota päivitetään opintojen aikana.

Vuosikurssiohjaajaan on hyvä ottaa yhteyttä jo ennen opintojen alkua etenkin, jos on edeltäviä opintoja jotka voi hyväksilukea tutkintoon tai jos tavoitteena on tehdä kanditutkinto tiivistetysti kahdessa lukuvuodessa.

Vuosikurssien HOPS –ohjaajat:

2018 aloittavat yliopistonlehtori Leila Karhunen (leila.karhunen at uef.fi)

2017 aloittaneet yliopistonlehtori Sari Voutilainen

2016 aloittaneet yliopistonlehtori Jenni Korhonen

2015 aloittaneet professori Marjukka Kolehmainen

2014 aloittaneet  ja suoraan maisterivaiheeseen valitut opiskelijat yliopistonlehtori Leila Karhunen