Opettaja on yksi merkittävimmistä ja tärkeimmistä aikuisista lapsen ja nuoren elämässä. Opettaja rakentaa pohjaa tulevaisuuteen ja on nuorelle esikuva. Siksi ei ole yhdentekevää, millaisissa puitteissa opettajia koulutetaan.
Joensuun kampuksella on tällä hetkellä Suomen monialaisin opettajankoulutus. Meidän tehtävämme on kouluttaa hyviä esikuvia. Meillä on hyvä kasvaa tulevaisuuden opettajaksi.
120
Työntekijää
1 300
Tutkinto-opiskelijaa
4
Koulutusohjelmaa
Koulutus
Meillä koulutetaan varhaiskasvatuksen opettajia, luokanopettajia, käsityön- ja kotitalousopettajia sekä aineenopettajia. Lisäksi tarjoamme Suomen laajimmat sivuaineoikeudet. Myös harjoitteluja on useammin kuin monella muulla vastaavalla koulutuksella. Digitaalisuus ja vuorovaikutteiset oppimisympäristöt ovat meille arkipäivää.
Haluamme kehittää toimintaamme jatkuvasti, ja kehitystyössä kuuluu aina myös opiskelijan ääni. Opiskelijoillamme on hyvät mahdollisuudet kansainvälistymiseen opintojen aikana.
Kandidaatti- ja maisterikoulutus
Erilliset opinnot ja erikoistumiskoulutus
Tohtorikoulutus ja englanninkieliset maisteriohjelmat
Tutkimus
Tutkimme koulutusta ja kasvatusta sekä opetusta ja oppimista varhaiskasvatuksessa, yleissivistävässä koulutuksessa ja opettajankoulutuksessa. Tutkimuksemme tavoitteena on kehittää kasvatus-, koulutus- ja opetuskäytäntöjä sekä kouluja, opettajankoulutusta ja oppimisympäristöjä. Opiskelijat voivat osallistua osastomme tutkimustoimintaan tekemällä opinnäytetyönsä osana tutkimushankkeita.
Tutkimusalueet
Koulutus- ja kasvatusorganisaatioita tutkitaan osastossamme useasta kestävän kehittämisen näkökulmasta.
Varhaiskasvatuksessa keskitytään hyvinvoinnin pedagogiikan tutkimukseen. Hyvinvointia tarkastellaan monitieteisesti lapsen kehityksen ja oppimisen, lapsiryhmän, aikuisten välisen yhteistyön, tiimityön ja vanhemmuuden näkökulmista. Tutkimuksen avulla pyritään löytämään pedagogisia keinoja kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä fyysisen, sosiaalisen ja psykologisen turvallisuuden edistämiseen varhaiskasvatuksen toimintaympäristöissä.
Koulun kehittämisen tutkimusta tehdään Oppiminen ja kehitys koulussa -tutkimusryhmässä. Tutkimme ja pyrimme tunnistamaan koulun kestävän kehittämisen strategioita. Tarkastelemme tutkimuksissamme niitä opettajan oppimisen prosesseja, jotka auttavat häntä kehittymään ammatillisesti sekä lisäämään kouluyhteisön hyvinvointia. Lisäksi tutkimuksemme auttaa tunnistamaan oppilaiden oppimisessa keskeistä opettajan ja oppilaan välistä vuorovaikutusta sekä oppilaiden välisiä vuorovaikutusprosesseja. Tutkimus hyödyttää opettajia löytämään joustavia pedagogisia ratkaisuja oppilaiden koulutyöhön kiinnittymiseen. Lisäksi tutkimus selvittää, miten oppilaat voivat hyötyä vertaisoppimisesta.
Motivaatiotutkimuksen keskeisiä teemoja ovat lasten ja nuorten motivaatio, oppiminen ja hyvinvointi, ja erityisesti niiden kehityksellinen ja tilannekohtainen dynamiikka, sekä sellaisenaan että erilaisissa oppimisen ympäristöissä ja kulttuureissa. Tutkimus tuottaa tietoa, joka auttaa ymmärtämään yksilöllisiä eroja sekä niiden kehityksellisyyttä ja sitä, missä tilanteessa erot näkyvät. Tietoa voidaan hyödyntää myös kasvun tukena ja opetuksen kehittämisessä. Motivaatiotutkimusta sovelletaan myös kahdella muulla tutkimusalueella, luonnontieteiden pedagogiikan tutkimuksessa, erityisesti matematiikassa, sekä digitaalisten oppimisympäristöjen tutkimuksessa.
Luonnontieteiden pedagogiikan tutkimus luo uutta tietoa varhaiskasvatuksen, peruskoulun ja lukion luonnontieteiden opetuksen ja oppimisen kehittämiseen. Tutkimusta tehdään oppimisympäristöjen ja innovatiivisten pedagogisten ratkaisujen merkityksistä lasten ja nuorten kiinnostukseen luonnontieteitä ja luonnontieteellisiä aloja kohtaan sekä tietojen ja taitojen oppimiseen. Opettajien ammatillinen kehittyminen on osa tutkimusta. Tutkimus kohdistuu oppimisympäristöihin, jotka liittävät luonnontieteiden aiheet yhteiskuntaan varhaiskasvatuksessa, peruskoulussa ja lukiossa, sekä näiden ulkopuolella, kuten kansallispuistoissa, museoissa ja kansalaisjärjestöissä mukaan lukien mediaympäristön.
Tavoitteena on erityisesti nuorten päättely-, päätöksenteko- ja reflektointitaitojen, vastuullisuuden ja työelämätaitojen oppiminen. Oppimisympäristöjä ja innovatiivisia pedagogisia ratkaisuja tutkitaan eri oppiaineiden opiskelussa, integroidussa opetuksessa sekä ilmastokasvatuksessa. Keskeistä työllemme on herättää tutkimuspohjaista keskustelua luonnontieteiden oppimiseen vaikuttavista aiheista varhaiskasvatuksessa, kouluissa, vanhempien ja oppilaiden keskuudessa, kouluja ympäröivässä yhteisössä ja opettajankoulutuksessa. Olemme sitoutuneet ymmärtämään paremmin niitä käytäntöjä ja tilanteita, jotka edistävät opettajien ja oppilaiden sitoutumista luonnontiede-, kestävyys- ja ilmastoaiheiden opiskeluun.
Tutkimus keskittyy tieto- ja viestintäteknologian (TVT) hyödyntämiseen opettamisen ja oppimisen välineenä sekä oppimisen kohteena. Tutkimuskenttä on laaja, ja se sisältää useita näkökulmia. Keskeisiä teemoja ovat valmiudet TVT:n opetuskäyttöön, korkeakoulupedagogiikka (Flipped learning), TVT-tuettu kodin ja koulun välinen yhteistyö, oppimisanalytiikka, koneoppiminen sekä jatkuva oppiminen. Tutkimuskohteina ovat opettajat, opettajaopiskelijat sekä oppilaat.
Tutkimus- ja kehittämistyötä tehdään yhdessä eri toimijoiden ja tiedekuntien kanssa. Yhteistyötä on tehty varsinkin tietojenkäsittelytieteen sekä sovelletun fysiikan tutkijoiden kanssa. Tutkimusalueen hankkeet linkittyvät Learning in Digitalized Society (DIGS) -tutkimusyhteisöön ja yliopiston Moninaistuva oppiminen ja vuorovaikutus -profiilialueeseen.
Tutustu tutkimusryhmiimme ja -hankkeisiimme
Ajankohtaista
Yhteystiedot
Osaston henkilökunnan listauksen näet myös UEF Connectissa, jossa voit myös etsiä henkilöitä nimellä tai asiasanalla.
Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalintaa koskevissa yleisissä kysymyksissä sinua palvelee Itä-Suomen yliopiston hakijapalvelut.
Opintoneuvontaa ja hops-ohjausta antavat amanuenssit, opettajat ja ohjelmakoordinaattorit oppiaineesta riippuen. Henkilöiden yhteystiedot löydät Kamun Opintoneuvonta-sivulta.
Postiosoite
Itä-Suomen yliopisto
Filosofinen tiedekunta
Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
PL 111, 80101 Joensuu
Käyntiosoite
Yliopistonkatu 7, Futura, Joensuu