Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
5
Joulu
2025
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Ecosystems-sarjassa julkaistussa artikkelissa testattiin Landsat-satelliittiaineistojen soveltuvuutta aapasoiden rimpien häviämisen havaitsemiseen.
Vähenevän väestön alueet tarvitsevat kasvun suunnittelun sijaan sopeutumisoppia taantumaan, sanoo aluetutkimuksen ja talousmaantieteen professori Teemu Makkonen.
Kestävyyssiirtymiin tarvitaan ripeitä toimia, mutta samalla väistyvä työ ansaitsee arvostuksensa, sanoo ympäristöpolitiikan yliopistonlehtori Simo Häyrynen.
Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osasto ja Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskus muotoilevat Metsämiesten Säätiön rahoituksella yhdessä tapoja, joilla metsäalalla työskentelevät voivat vahvistaa taitojaan tulevaisuustoimijoina.
Jenny ja Antti Wihurin rahasto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille keväällä järjestetystä yleisestä apurahahausta kaikkiaan 297 000 euroa.
Ympäristöpolitiikan alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Joensuun kampuksella.
Vanhemmaksi yliopistonlehtoriksi on nimitetty Kati Kasanen, Anssi Voitila, Minna Tanskanen ja Virpi Hotti joulukuun alusta alkaen.
Venäjän valtion rahoittamat mediat saavat ääntään kuuluviin Suomessakin ja pyrkivät vaikuttamaan vaivihkaa asenteisiin, arvioi tutkija Teemu Oivo.
Kaupunkikehityksen kaava erottuu 1600-luvun lopun Sortavalasta: virkamiehet asettuivat torin laidalle, porvarit pääkadulle ja köyhälistö laitamille.