Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kierrätysmuovia.

Jätefestarit kutsuu kierrätyksestä ja taiteesta kiinnostuneet Joensuun torille 1.6.

Koko perheen tapahtuma Jätefestarit järjestetään Joensuun torilla 1.6.2022 kello 11 – 14. Tapahtumassa on tarjolla jäteneuvontaa ja kierrätysvinkkejä, puuhaa ja esityksiä koko perheelle sekä uusinta tutkimustietoa kiertotaloudesta.    

Torilavalla nähdään Riverian opiskelijoiden kierrätysmuotinäytös ja lavaohjelman huipentaa Teatteri-Traktorin tiedeteatteriesitys. Torialueella vierailijat saavat neuvontaa lajitteluun ja kierrätykseen sekä oman polkupyörän korjaukseen. Kävijät voivat tutustua myös esimerkiksi lankojen värjäykseen biojätteillä, vastata jätevisaan tai maistella hävikkiruokasoppaa.

– Saimme tapahtumaan mukaan suuren ja monipuolisen joukon kierrätyksen ja kiertotalouden toimijoita Joensuun alueelta. Tämä kertoo siitä, että kestävyysasiat ovat pinnalla ja läpileikkaavat usean erilaisen toimijan kenttää, sanoo kyläkehittäjä Reeta Rönkkö Maaseudun sivistysliitosta.

Tapahtumassa on esillä myös jätehuollon kehittämiseen ja kiertotalouteen liittyvä hankkeita. WasteLess Karelias -hankkeen teltalla jokainen pääsee kertomaan ja kuulemaan tavaratarinoita sekä tutustumaan jätetaiteeseen.

– Hankkeemme tavoitteena on tuoda taiteen, tieteen ja kasvatuksen keinoin esille lajittelun ja kierrätyksen merkitystä ja tässä tapahtumassa se toteutuu erinomaisesti, sanoo projektikoordinaattori Moritz Albrecht  Itä-Suomen yliopistosta.

Tapahtuman järjestää WasteLess Karelias -hanke, jonka tavoitteena on ehkäistä maaseutualueiden roskaantumista ja parantaa kylien jätehuoltoa. Hanketta toteuttavat Itä-Suomen Yliopisto, Suomen ympäristökeskus ja Maaseudun Sivistysliitto.

Tilaisuuden ohjelma:

Torilavalla
11:00    Tilaisuuden avaus
Mukana olevien hankkeiden ja tahojen esittelyjä

12:00    Kierrätysmuotinäytös
Riverian tekstiili- ja muotialan opiskelijoiden kierrätysmateriaaleista valmistettujen asujen muotinäytös

13:00    Tiedeteatteria – Teatteri-Traktori
Koko perheen ohjelmaa liittyen jätteeseen, kierrättämiseen ja elämään

14:00    Tilaisuuden päätös

Torialueella

  • Hävikkiruokakeittoa soppaykistä jaossa klo 11.30 alkaen niin kauan kuin riittää! Voit halutessasi ottaa mukaan oman lautasen ja lusikan. Lisäksi hävikkiruokavinkkejä.
  • Jäteneuvontaa ja kierrätyskoutsit
  • Polkupyörien huoltotyöpaja. Ota oma pyöräsi mukaan ja tule kysymään neuvoja!
  • Taito Pohjois-Karjalalla esittelyssä lankojen värjäystä biojätteillä ja kierrätyshuopatyöpaja.
  • Tiedeteatteri jalkautuu esityksen jälkeen torille
  • Kierrätysmuotinäytöksen asut esittäjineen ja valmistajineen tavattavissa Riverian pisteellä.
  • Joensuun kaupungin työllisyyspalvelujen Taitamon kierrätyskeskus Kiertämö ja Soma-koti toiminta esittäytyvät
  • Kontin esittelypisteellä tietoa toiminnasta sekä kilpailu, jossa voit voittaa lahjakortin Kontin myymälään.
  • Joensuun seutukirjaston pisteellä esimerkkejä lainattavista esineistä
  • Jätehuollon kehittämiseen ja kiertotalouteen liittyvien hankkeiden esittelyjä. Mukana ainakin jätekysely, tavaratarinoita ja jätetaidetta!

Lisätietoja:
Kyläkehittäjä Reeta Rönkkö, Maaseudun sivistysliitto, puh. 050 326 7889, reetta.ronkko(at)msl.fi
Erikoistutkija Kati Pitkänen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 029 525 1101 kati.pitkanen(at)syke.fi
Projektikoordinaattori Moritz Albrecht, Itä-Suomen Yliopisto, puh. 50 337 1783, moritz.albrecht(at)uef.fi

Jätefestareita tekemässä:

Tapahtuman järjestää WasteLess Karelias -hanke, jonka päämääränä on ehkäistä maaseutualueiden roskaantumista ja parantaa kylien jätehuoltoa. Jätefestareilla esitellään hanketta ja sen tuloksia. Lisäksi hankkeen pisteellä pääse kertomaan ja kuulemaan tavaratarinoita sekä tutustumaan jätetaiteeseen. Jaossa myös kesäkukkien siemeniä.

Puhas Oy
Puhas Oy on Joensuun, Ilomantsin, Kontiolahden, Liperin ja Polvijärven kuntien omistama jäte- ja kiertotalousyhtiö, joka hoitaa noin 112 000 asukkaan jätehuoltoa. Jätefestareilla Puhas Oy:n kierrätyskoutsit opastavat jätteiden lajittelussa ja kierrätyksessä.

Riveria
Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymä Riveria on pohjoiskarjalaisten kuntien omistama monialainen koulutuksen järjestäjä. Riveria valmentaa tulevaisuuden osaajia yhteistyössä kumppaneiden kanssa. Jätefestareilla esitetään Riverian tekstiili- ja muotialan opiskelijoiden toteuttama kierrätysmuotinäytös. Kiertotaloustuotteen valmistamisen tutkinnonosa kuuluu tekstiili- ja muotialan perustutkintoon ja esiteltävät muotinäytösasut ovat näyttötöitä. Muotinäytösasut ovat suunniteltu ja valmistettu kierrätysmateriaaleista, mallien asuja täydentävät hius- ja kauneudenhoitoalan opiskelijoiden tekemät kampaukset. Riverian toripisteellä asut malleineen ja asujen valmistajat ovat esillä näytöksen jälkeen.
Kierrätysmuotiasuista koottu näyttely on esillä Taitokorttelin punaisissa aitoissa 2.–9.6.2022.

Teatteri-Traktori
Teatteri-Traktori on ammattivetoinen teatteri ja lastenkulttuurikeskus, joka tekee teatteria, esityksiä, työpajoja ja kulttuuritoimintaa koko perheelle. Tiedeteatterin Professori Plauditet ovat kavunneet tutkijakammioistaan auringon valoon ja jalkautuneet torille! Koko perheen ohjelmaa liittyen jätteeseen, kierrättämiseen ja elämään. Teatteri-Traktorin Tiedeteatterin torivierailulla on mm. musiikkia ja työpajatoimintaa.

Circwaste -hanke
CIRCWASTE – Kohti kiertotaloutta -hanke edistää materiaalivirtojen tehokasta käyttöä, jätteen synnyn ehkäisyä ja materiaalien kierrätystä Suomessa. Tapahtumassa on mahdollisuus testata omaa jäte- ja kiertotaloustietämystä visaisten kysymysten merkeissä. Kyselyyn vastanneiden kesken arvotaan lahjakortti.

Taitamo
Joensuun kaupungin työllisyyspalvelujen Taitamo ylläpitää kierrätyskeskus Kiertämöitä Joensuun kantakaupungissa sekä Enossa. Kiertämö on kierrätysmyymälä, joka myy lahjoituksena saatuja huonekaluja ja kodintarvikkeita edulliseen hintaan. Kiertämöiden lisäksi kodintarvikkeita ja huonekaluja otetaan vastaan Soma-koti toimintaan. Soma-koti toiminnan kautta tulleita huonekaluja ja kodin pientarvikkeita annetaan vähävaraisille henkilöille ilmaiseksi. Toiminnassa ei ole ikärajaa, joten kuka tahansa haasteellisessa elämätilanteessa oleva voi ohjautua toiminnan asiakkuuteen.

SPR Kontti
Suomen Punaisen Ristin Kontti secondhand -myymälöissä myydään lahjoitettua tavaraa, ja tulos jaetaan kotimaan avustustyöhön ja katastrofirahastoon. Tule tutustamaan Kontin toimintaan ja osallistu samalla kilpailuun, jossa palkintona on 50 € arvoinen lahjakortti Kontin myymälään.

Joensuun Pyöräilijät
Joensuun Pyöräilijät ry on pyöräilyn erikoisseura, jonka toimintaan kuuluu niin maantie- ja maasto- kuin kuntopyöräilykin. Tapahtumassa pyöräilijät pitävät polkupyörien huoltopajaa, johon kuka tahansa voi tulla oman pyöränsä kanssa kysymään neuvoja ja apua korjaukseen sekä pyörän huoltoon.

Taito Pohjois-Karjala ry
Taito Pohjois-Karjala ry on pohjoiskarjalainen kulttuuritoimija, joka tekee työtä käsityön ja käsityöyrittäjyyden profiilin ja imagon nostamiseksi. Jätemarkkinoilla Taito Pohjois-Karjalalla esittelyssä lankojen purkkivärjäystä biojätteillä ja kierrätyshuopatyöpaja.

Pohjois-Karjalan Martat ry
Martat on kansalaisjärjestö, joka edistää kotien ja perheiden hyvinvointia ja kotitalouden arvostusta. Marttailu tarjoaa yhteisöllistä toimintaa, uuden oppimista ja tekemisen iloa! Martat ovat mukana valmistamassa Jätemarkkinoilla tarjottavaa hävikkiruokasoppaa sekä tarjoilevat sopan ohessa hävikkiruokaneuvontaa. Lisäksi torilla olevalla Marttakahviolla esillä vinkkejä tekstiilien kestävään käyttöön.
 
Joensuun seutukirjasto
Kirjaston toimintaperiaate – lainaa ja palauta – on ollut kierrättämisen ytimessä aina. Joensuun seutukirjastolla on perinteisen aineiston lisäksi lainattavissa esineitä sähköpyöristä mölkkyyn. Tule tutustumaan, kysymään ja ideoimaan uutta, torilla mukana esimerkkejä lainattavista esineistä.