Uutiset
4.2.2026
Tapahtumat
5
Helmi
2026
6
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Kaikkiaan hakijoita yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin oli 2 536, mikä on 27,1 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Sosiaalipsykologian professorina aloittanut Eerika Finell kiinnostui yksilöiden ja ryhmien välisistä suhteista jo varhain urallaan.
Vahvan kestävyyden metsäpalvelumallissa oleellisinta on saada metsänomistajat kysymään itseltään, mitä juuri minä olen valmis tekemään metsäluonnon hyväksi.
Perustuslakivaliokunta ei käsitellyt tutkimuksen mukaan asianmukaisesti eri ihmisryhmien asemaa puoltaessaan koronapassin kansallista käyttöä loppuvuonna 2021.
Itä-Suomen yliopiston hallitus valitsi puheenjohtajakseen Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja, MuT Lea Ryynänen-Karjalaisen.
Johtamisen professori Anu Puusa on kutsuttu maailman osuustoimintajärjestön ICA:n työryhmään, joka suunnittelee osuustoiminnan identiteetin kehittämistä.
OLVI-säätiö on päättänyt lahjoittaa 500 000 euroa Itä-Suomen yliopiston Tee tietoinen valinta -tukikampanjaan.
PROSHADE-hankkeen johtaja Eila Kankaanpää kertoo taloustiedon merkityksestä osana hoitosuosituksia ja terveyspalveluita Akateeminen vartti -podcastissa.
Strategiatarkastelussa selvitettiin kuntien elinvoimaisuutta ja kestävää kehitystä. Kunnat vastaavat haasteisiin perinteisin ja uusin keinoin.
Tutkimushanke arvioi, miten julkisen hallinnon etätyömalleissa on huomioitu työnantajan työturvallisuusvelvoitteet ja työntekijän yksityiselämän suoja.