Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Metsää ja järvi.

Suomen Akatemian STN-rahoitusta oikeudenmukaisen vihreän murroksen tutkimukseen

Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) myönsi 27 miljoonaa euroa oikeudenmukaisen vihreän murroksen tutkimukseen. Itä-Suomen yliopisto on mukana viidessä konsortiossa, rahoituksen ollessa yhteensä 3,5 miljoonaa euroa, eli 12,9 prosenttia jaetusta rahoituksesta.

Kymmenessä rahoitettavassa konsortiossa eli hankekokonaisuudessa korostuu pitkäjänteinen tutkimus, jolla pyritään löytämään ratkaisuja keskeisiin yhteiskunnan haasteisiin.  Oikeudenmukaisella vihreällä murroksella viitataan ekologisten kestävyyskriisien kokonaisvaltaisiin, pitkäjänteisiin ratkaisuihin, jotka tukevat yhteiskunnan vakautta ja eri ryhmien mukana pysymistä.

Energiaratkaisut osana oikeudenmukaista vihreää murrosta (JUST ENERGY) -ohjelmasta rahoitettiin viisi konsortiota. Yhteiskunnalliset ratkaisut oikeudenmukaisessa vihreässä murroksessa (JUST TRANSITION) -ohjelmasta rahoitettiin samoin viisi konsortiota. Tutkimusohjelmat ovat kuusivuotisia ja ne päättyvät vuonna 2029. Yhden konsortion saama rahoitus ensimmäisellä kolmivuotiskaudella on keskimäärin 2,7 miljoonaa euroa.

Itä-Suomen yliopiston professori Rauno Sairinen on partnerina Polku energiakriiseistä muutosjoustavaan, iskunkestävään ja oikeudenmukaiseen energiajärjestelmään – PHOENIX -konsortiossa. Rahoitus on 519 498 euroa.

Yliopistonlehtori Sirja-Leena Penttinen on partnerina Yhteensopivat infrastruktuurit ja instituutiot resilientille ja oikeudenmukaiselle vihreälle sähköistymiselle – 2IMATCH -konsortiossa. Rahoitus on 364 560 euroa.

Professori Arto O. Salonen toimii johtajana Kohtuusratkaisuilla kohti sisukasta, vihreää ja oikeudenmukaista Suomea (SISU) -konsortiossa. Rahoitus on 1 060 235 euroa.

Professori Teppo Hujala on partnerina Metsäsektorin oikeudenmukainen kestävyysmurros / ForTran -konsortiossa. Rahoitus on 455 664 euroa.  

Professori Niko Soininen toimii johtajana Mutkikkaiden oikeusjärjestelmien resilienssi kestävyysmurroksessa / RELIEF-konsortiossa. Rahoitus on 1 093 058 euroa.

Tutkijoiden yhteystiedot:

UEF Connect

Lähde: Suomen Akatemian tiedote