Uutiset
12.8.2026
Tapahtumat
13
Elo
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Innovaatiot hahmotetaan usein laajojen kehittämisprojektien tuloksina syntyvinä läpimurtoina. Todellisuudessa valtaosa niistä syntyy vähitellen eri toimijoiden välisissä oppimisprosesseissa.
Työikäisten mielenterveysongelmat ovat kasvava haaste. Siksi on tärkeää ymmärtää työelämän rooli mielenterveysriskien suhteen sekä hahmottaa, ketkä voivat olla erityisen alttiita työelämän negatiivisille vaikutuksille.
Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi Itä-Suomen yliopistolle 2,4 miljoonaa euroa akatemiahankkeisiin ja 2,1 miljoonaa euroa akatemiatutkijoille.
Hanna Lahtinen tekee työtään asioiden parissa, joista moni ei halua edes kuulla.
Koulu-uupumukseen ovat yhteydessä ennen kaikkea opiskelijoiden koetut, ei niinkään todetut, kielelliset oppimisvaikeudet, mikä korostaa opiskelijoiden oman kokemuksen merkitystä uupumuksen taustalla.
Hankkeessa pyritään edistämään nuorten hyvinvointia kehittämällä heidän mielenterveyslukutaitoaan sekä lisäämällä nuorten sosiaalista osallisuutta erilaisten tutkimus- ja innovaatiotoimintojen avulla.
Varhaiskasvatuksen opettajien rekrytointivaikeudet ovat lisääntyneet koko Suomessa. Suurimmat haasteet rekrytoinnille ovat pääkaupunkiseudulla.
Sanataiteen koettiin edistävän lukemista, kirjoittamista, itseilmaisua, empatiaa ja ryhmässä toimimista sekä syventävän kirjallisuuden ymmärtämistä.
Hanna Longan väitöskirjan osatutkimuksessa selvisi, ettei tehostettu opinto-ohjaus ole onnistunut laajentamaan ohjauksessa käsiteltävien aiheiden kirjoa.
Lapsuutta lähestytään päivien aikana usean eri alan näkökulmasta ja ylitetään samalla tieteiden välisiä rajoja.