Ravintolakokista apulaisprofessoriksi

”Meidän perheestä mennään amikseen, niin että päästään nopeasti töihin ja itsenäistytään.” 

Tämä ajatus ohjasi aikuiskasvatustieteen apulaisprofessori Soila Lemmettyä kautta lapsuuden ja nuoruuden. Hän kasvoi yksinhuoltajaäidin monilapsisessa perheessä ja oli jo pienestä lähtien tottunut erilaisiin vastuisiin kotitöistä ja etenkin ruuanlaitosta.

– Ei lukioon menoa koskaan olisi meiltä varsinaisesti kielletty, mutta ei se oikein ollut vaihtoehtokaan, Lemmetty miettii. 

Lemmetty haaveili muusikon ammatista, mutta koska ovet musiikkialalle eivät auenneet ja työllistyminen ravintola-alalle näytti silloin lähes varmalta, päätti hän hakea ammattioppilaitokseen opiskelemaan ravintolakokiksi. 

– Tein kuitenkin hetken mielijohteesta päätöksen kokeilla kaksoistutkintoa. Lukiopuolen opinnot eivät todellakaan kuitenkaan olleet minua varten, vaikka lopulta kirjoitin rimaa hipoen myös ylioppilaaksi suorittamatta lukiota loppuun.

Kokkiopinnot menivät sen sijaan hyvin, ja Lemmetty tykkäsi käytännönläheisestä työstä. 

– Työllistyin heti ja pääsin tekemään saman tien ”oikeita töitä”. Tympäännyin kuitenkin hiljalleen ilta- ja viikonlopputöihin. Tuntui, että kun kaverit elivät parasta nuoruuttaan, minä olin töissä.

Yliopisto-opintoja salaa

Seuraavaksi Lemmetty otti vastaan kokin sijaisuuden suurtalouskeittiössä, jossa tehtiin työtä päiväsaikaan ja pelkästään arkena. Pian se alkoi kuitenkin tuntua liian yksitoikkoiselta.

– Minulla kyti koko ajan ajatus, että jotain muuta pitäisi päästä tekemään. Kokin koulutus ei tarjonnut kauheasti uusia haasteita työelämässä.

Hän haki uudelleen musiikkialan opetuspuolelle, mutta ei kuitenkaan jaksanut treenata tarpeeksi pääsykokeita varten. Koska opetustyö kiinnosti, hän alkoi pohtia kotitalousopettajan opintoja. 

– En juuri uskaltanut puhua siitä haaveesta ääneen. Eihän minulla ollut omastakaan mielestä mitään mahdollisuuksia päästä yliopistoon. 

Lemmetty kuuli kuitenkin samoihin aikoihin avoimesta yliopistosta ja sen tarjoamista mahdollisuuksista. Opinnot siellä tuntuivat sopivilta, etenkin kun niitä pystyi suorittamaan vähän kuin salaa ja kokeilumielessä.  

Koukuttavat kasvatustieteet

– Heti ensimmäisestä yliopistokurssista lähtien jäin koukkuun kasvatustieteisiin. Sain erinomaisia arvosanoja ja hyvää palautetta, mikä tietysti nosti hurjasti itsetuntoa. Toisaalta olisi ollut ihan sama, mitä arvosanoja sain, sillä opiskelusta itsessään tuli tärkeämpää kuin arvosanoista.

Myöhemmin Lemmetty pääsi kasvatustieteen tutkinto-opiskelijaksi Väylä-opintojen avulla. Opintojaan hän rahoitti kaiken aikaa ravintola-alan töillä. 

Maisterivaiheessa Lemmetty päätyi valitsemaan aikuiskasvatustieteen ja sen puitteissa työelämätutkimuksen. Oma tausta alkoi alan ilmiöiden valossa näyttäytyä kiinnostavalta. 

– Gradua kirjoitin äitiyslomalta ja pääsin sen jälkeen Jyväskylän yliopistoon töihin tutkimusavustajaksi. Pidin siitä työstä todella paljon, mutta kuvittelin palaavani pian takaisin ravintolatöihin. Ajattelin, että pihviähän pääsee aina paistamaan. Se ajatus pelasti myös ”akateemisilta paineilta”. 

Työt kuitenkin jatkuivat yliopistossa, kun jalka oli kerran oven väliin saatu. Graduohjaaja myös kannusti Lemmettyä jatkamaan tutkimustaan väitöskirjaan asti. 

– En uskonut siihen aluksi itse yhtään. Tohtoriksi väitteleminenkin oli eräänlainen henkilökohtainen kriisi.

Identiteetti muuttuu, luokkatausta ei

Jyväskylän yliopistossa työt jatkuivat erilaisissa pätkätöissä. Itä-Suomen yliopistoon Lemmetty siirtyi pidemmän työsuhteen avautuessa ja on siitä lähtien elänyt ”etäelämää” Jyväskylän ja Joensuun välillä. 

– UEFissa taustaani on suhtauduttu aina hyvin vastaanottavasti. Hieno hetki oli, kun aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen nosti ensimmäisenä työpäivänäni Joensuussa ravintola-alan työkokemukseni esiin vahvuutena ja mielenkiintoisena. Samoin liikutuin kun dosentuuria hakiessa ravintolataustani nähtiin aikuiskasvatustieteen alan edustajana pelkästään hyvänä asiana. 

Ajan myötä identiteetti kyllä muuttuu, mutta luokkatausta ei poistu koskaan. Tämän Lemmetty on lukenut tutkimuksista ja allekirjoittaa sen itsekin. 

– Elän jatkuvasti pienessä ristiriidassa sen kanssa, että olen hypännyt pois omasta kuplastani, mutta en oikein kuulu tähän uuteenkaan. 

Sen verran entinen tausta vaikuttaa, että Lemmetty edelleen vierastaa tietynlaisia akateemisia tilaisuuksia ja yliopistossa käytettyä puhetapaa.

– Minulle olisi vaikeaa olla mukana vaikkapa tohtoripromootiossa. Sellaisiin tilaisuuksiin ja yliopistokieleen on varmasti helpompi kiinnittyä, jos taustalla on toisenlaista sosiaalista pääomaa kuin minulla on.

Lisää moninaisuutta yliopistoihin

Vaikka Lemmetyn identiteettiin kuului vuosien ajan ajatus, ettei kouluoppiminen ole hänen juttunsa, onneksi yliopistossa oli toisin. Opintoja pystyi suorittamaan eri tavoin ja läpäisymahdollisuuksia oli perinteisen kirjallisen tentin lisäksi muitakin. 

– Yliopistoissa puhutaan paljon diversiteetistä. Usein sillä kuitenkin viitataan yhteisön erilaisiin etnisiin taustoihin. Luokkataustoihin liittyvä moninaisuus ei kuulu juhlapuheissa tai näy käytännössä. 

Lemmetty peräänkuuluttaakin lisää erilaisia väyliä yliopistoon pääsemiseksi. 

– Tämänhetkinen koulutuspolitiikka ei tue ajatusta siitä, että yliopisto-opinnot olisivat mahdollisia esimerkiksi erilaisista luokkataustoista tuleville erilaisille oppijoille. 

Kuitenkin tutkimustenkin mukaan parhaat innovaatiot ja uudet ajatukset syntyvät moninaisissa yhteisöissä.

– Jos kaikki yliopisto-opiskelijat edustavat vuodesta toiseen yhdenmukaista taustaa, tullaan toistaneeksi samoja vanhoja ajatuksia. Moninaiset taustat ruokkisivat uusia näkökulmia.

Tätä ajatusta Lemmetty toteuttaa omassa tutkimusryhmässään, jossa on mukana tutkijoita erilaisista lähtökohdista.

– JATKOT-tutkimusryhmässäni vahvuutemme on se, että pystymme näkemään asioita teorian lisäksi myös käytännössä ja puhumaan työpaikoilla ihmisten kanssa samaa kieltä.  

Ryhmä onkin saanut rahoitusta todella monelta taholta ja tekee tutkimustyötä muun muassa Suomen poliisin, erilaisten teknologiayritysten ja koulutusorganisaatioiden parissa. 

– Ravintola-alalle en ole vielä päässyt tutkimusta tekemään, mutta olen sanonut, että vielä sekin päivä koittaa, Lemmetty toteaa hymyillen.