Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
5
Joulu
2025
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Pilotin tulokset kertovat, että toimintamalli on onnistunut potilaan kokonaisvaltaisen hoidon toteuttamisessa. Opetusvastaanoton toiminta jatkuu osana Pohjois-Savon hyvinvointialueen palvelujärjestelmää.
Pohjois-Savon alueellinen FOODNUTRI-hanke palkittiin vuoden Avoimuuden edistäjä -palkinnolla Avoimen tieteen ja tutkimuksen talvipäivillä. Palkinto myönnetään vuosittain ryhmille, jotka työllään edistävät avoimia tieteellisiä käytäntöjä ja toimivat esimerkkinä muille.
Itä-Suomen yliopistossa tehtyjen tutkimusten perusteella sosiaalinen tuki on tärkeä tekijä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä myöhemmässä elämänvaiheessa.
Ravitsemusterapeuttien yhdistys RTY palkitsi Itä-Suomen yliopiston ja Savonia-ammattikorkeakoulun ravitsemusasiantuntijoiden kehittämät avoimet verkkotyökalut.
Suomen Akatemia valitsi hankkeita edistämään tutkimustulosten hyödyntämistä.
Tuore politiikkasuositus kannustaa hyödyntämään ruoan ympäristövaikutusten arvioinnissa menetelmää, jossa elintarvikkeiden ympäristövaikutukset suhteutetaan niiden ravitsemukselliseen laatuun.
Tutkielmassa selvitettiin yläkouluikäisten nuorten näkökulmia kouluruokailusta sekä syitä, joiden vuoksi kouluruokailuun ei osallistuta.
Itä-Suomen yliopiston kirjasto on myöntänyt Avoimen tieteen edistäjän kunniakirjan FOODNUTRI – kestävää ruoka- ja ravitsemustutkimusta -projektille.
Lasten ja nuorten tupakkatuotteiden käyttö tai passiivinen tupakointi aikaistaa sydän- ja verisuonitautien riskiä ja niiden ehkäisy on kriittisen tärkeää, todetaan tuoreessa katsausartikkelissa.
Kouluterveydenhuollon lääkärintarkastuksiin 1., 5. ja 8. luokilla on Pohjois-Savossa ideoitu tarveperusteinen malli, jossa perinteisen vastaanottoajan vaihtoehtona on lyhyt pop-up-käynti koulupäivän aikana.