Uutiset
30.1.2026
Tapahtumat
3
Helmi
2026
4
5
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
MMM Hanna Haavikko selvitti väitöstutkimuksessaan puunhankinnan energiatehokkuuden parantamista Suomessa.
Itä-Suomen yliopisto sai auditointiryhmältä erityistä kiitosta strategian tunnettuudesta henkilöstön keskuudessa sekä kansainvälistymisen kehittämisestä.
Euroopan unionin rahoittama eco2adapt-hanke tuo yhteen 31 johtavaa metsätalouteen, ekologiaan ja ilmastonmuutokseen keskittyvää eurooppalaista ja kiinalaista asiantuntijaorganisaatiota kaikkiaan 14 eri maasta.
DI Tuuli Miinalaisen väitös osoittaa, että tulevaisuuden päästövähennysten vaikutukset riippuivat paikallisista ilmakehän olosuhteista, kuten pilvipeitteestä, maan pinnan muodoista, paikallispäästöjen voimakkuudesta ja päästölähteiden sijainnista.
Tiedon käyttäjien näkemyksiä metsäntutkimuksen uusien ulottuvuuksien ja avauksien tarjoamista mahdollisuuksista.
Itä-Suomen, Lundin ja Iowan yliopistojen sekä Massachusettsin teknillisen yliopiston tutkijat sisällyttivät solujen aiheuttaman rustorappeutumisen uuteen tietokonemalliin, missä ennustettiin myös ruston mekaanista kuormitusta ja tulehdusta.
Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoitus tuo 20 uutta tohtorikoulutuspaikkaa Itä-Suomen yliopistoon.
MSc Olfat Abdelsaleheenin väitöstutkimus tarjoaa uutta tietoa suomalaisten makean veden simpukoiden lisääntymisbiologiasta.
Miten metallikappaleesta saadaan tehtyä antibakteerinen, itsevoiteleva tai ruostumaton? Metalliruiskuvalutekniikkaa ja tilanvaraajatekniikkaa yhdistämällä metalliin syntyy huokosia, joihin voidaan viedä kemiaa.