Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
5
Joulu
2025
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Säätiöiden post doc -pooliin kuuluvat säätiöt jakoivat apurahoja 26 tohtorille yhteensä noin 1,39 miljoonaa euroa 3. joulukuuta 2025.
MMM Hanna Muttilaisen väitöstutkimus osoittaa, että metsänomistajat näkevät luonnontuotteet mahdollisuutena monipuolistaa metsien käyttöä ja niistä saatavaa tuloa.
MMM Reeta-Maria Stödin tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää puunkäytön kehitystyön tukena.
FM Henri Oikarinen selvitti väitöstyössään henkilöautoihin asennettujen polttoainekäyttöisten lisälämmittimien päästöjä erityisesti pienhiukkaspäästöjen osalta
Itä-Suomen yliopiston alumni Tuomas Vallius johtaa Metalla silmälasinäyttöjen näyttösysteemin tuotekehitys- ja valmistustiimejä.
Orionin Tutkimussäätiö on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille yhteensä 201 000 euroa tutkimusapurahoja vuodelle 2026.
MMM Aapo Tikka selvitti väitöstyössään metsäbiomassan käytöstä aiheutuvia aerosolipäästöjä ja niiden ilmastovaikutuksia elinkaarilähtöisestä näkökulmasta.
FM Antti Korhonen tutki altistumisen arvioinnin merkitystä epidemiologisessa tutkimuksessa sekä terveysvaikutusten arvioinnissa, keskittyen erityisesti ulkoilman pienhiukkasiin.
Lähes 40 säätiön ja rahaston edustajat tutustuivat Itä-Suomen yliopiston tutkimusyhteisöihin, -hankkeisiin ja -ympäristöihin Kuopiossa.
Maj ja Tor Nesslingin säätiö tukee 29 kestävyysmurroshanketta yhteensä 2,84 miljoonalla eurolla. Itä-Suomen yliopiston tutkijat saivat rahoitusta 227 962 euroa.