Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Tekstitarroja lasiseinässä.

Suomen Akatemian rahoitus kahdelletoista biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimushankkeelle

Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta myönsi rahoitusta Itä-Suomen yliopiston hankkeille yhteensä yli 5,2 miljoonaa euroa.

Suomen Akatemia on myöntänyt rahoitusta kahdelletoista Itä-Suomen yliopiston biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen hankkeelle. Akatemian toimikunta teki päätöksen rahoituksista 30. toukokuuta.

Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta myönsi rahoitusta Itä-Suomen yliopiston hankkeille yhteensä yli 5,2 miljoonaa euroa.

Rahoitetut hankkeet:

Jukka Pumpanen, Biogeenisten haihtuvien yhdisteiden päästöt pohjoisista joista (RIVERVOC-konsortio). 399 877 euroa.

Reetta Kälviäinen, Epilepsian biomarkkerit vaikean epilepsian tunnistamisessa - Avain yksilöityyn hoitoon. 497 232 euroa.

Isaac Oluwaseun Afara, Lähi-infrapunaspektroskopian kehittäminen ja kliininen validointi kudosfibroosin diagnosointiin (Spectro-Scan). 499 999 euroa.

Arto Urtti, Melaniinisitoutumiseen perustuva lääketeknologia pitkävaikutteisten ja kohdentuvien silmälääkkeiden valmistamiseen. 550 000 euroa.

Riikka Martikainen, Mitokondriaalisen sydäntaudin mekanismit. 496 369 euroa.

Leena Latonen, RNA:ta sitovien proteiinien rooli eturauhassyövän lääkeresistenssissä ja soveltuvuus lääkekohteiksi. 520 345 euroa.

Hani El-Nezamy, Ruokavalion polyfenolin Schisandrin B:n kasvainten vastaisten vaikutusten taustalla olevien molekyylimekanismien määrittely paksusuolen syöpään. 550 000 euroa.

Juha Rouvinen, Räätälöidyt peroksigenaasit hiilivetypohjaisten materiaalien prosessoinnissa (SA-PO-konsortio). 200 000 euroa.

Kirsi Ketola, SIX-EYA-PRC2 resistenssi- ja muuntautumiskyvyn päätekijänä eturauhasen syövässä. 525 041 euroa.

Tuomas Aakkala, Suomen subarktisen vyöhykkeen borealisaatio (BOREARC-konsortio). 298 428 euroa.

Alina Solomon, Terve kuulo terveelle ikääntymiselle (HAHA-konsortio). 299 968 euroa.

Olli Gröhn, Unenaikainen muistiinpainaminen aivoissa sähköfysiologialla ja samanaikaisella nolla-kaikuajan äänettömällä funktionaalisella magneettikuvauksella tutkittuna (mecofMRI-konsortio). 400 000 euroa.

Tutkijoiden yhteystiedot UEF Connect.

Lähde: Biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan myöntämät akatemiahankkeet