Uutiset
4.2.2026
Tapahtumat
5
Helmi
2026
6
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston tutkijaryhmän selvityksen mukaan sovittelua hyödynnetään laajasti eri elämänalueilla ja kiinnostus sovitteluun on kasvussa.
Itä-Suomen yliopisto on kevään toisessa yhteishaussa neljänneksi suosituin yliopisto. Eniten hakijoita oli lääketieteeseen, oikeustieteeseen, psykologiaan ja kauppatieteisiin.
Nuorempi tutkija Rijal Ramdani aloitti Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmässä vuonna 2021 ja viimeistelee nyt väitöskirjaansa Indonesian palmuöljytuotannosta ja suometsäpaloista.
Suomen JBI-yhteistyökeskus edistää näyttöön perustuvaa terveydenhuoltoa ja tuottaa järjestelmällisiä katsauksia luotettaviksi arvioiduista alan tutkimuksista päätöksenteon tueksi.
Oikeus, esimerkiksi luonnonsuojelua koskeva sääntely, on usein kietoutunut osaksi luonnonvarakonflikteja, osoittaa Outi Ratamäen ympäristöoikeuden alan väitöstutkimus.
Saara Koikkalainen on valittu Fulbright Finland Foundationin hallinnoiman SUSI ohjelman stipendiaatiksi.
Parhaillaan käynnissä olevassa eurooppalaisessa tutkimushankkeessa havaittiin, että syyt populististen liikkeiden kannattamiseen ovat monisyisiä.
Aloituspaikkojen määrä kasvaa yli 120 paikalla. Haettavana on yhteensä 3135 aloituspaikkaa.
Kasvatustieteen tohtori Anniina Kämäräinen, maatalous- ja metsätieteiden tohtori Tuomas Yrttimaa, terveystieteiden tohtori Siiri-Liisi Kraav ja filosofian tohtori Niko Vartiainen ovat saaneet Itä-Suomen yliopiston vuoden 2021 nuoren tutkijan palkinnon.
Itä-Suomen yliopisto avaa erillisen opinto-oikeuden ja apurahan haun ukrainalaisille tutkinto-opiskelijoille äkillisen humanitäärisen kriisin vuoksi.