Uutiset
14.5.2024
Tapahtumat
15
Touko
2024
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tällä hetkellä Männistö tutkii suoliston bakteeriflooran ja sappiaineenvaihdunnan merkitystä rasvamaksataudin synnyssä.
Sinullakin voi olla rasvamaksa, vaikka et joisi alkoholia. Useimmiten maksa rasvoittuu lihomisen myötä, mutta merkitystä on myös geeneillä, suolistomikrobeilla ja jopa ympäristön kemikaaleilla.
Joissakin ulkomaalaistaustaisissa väestöryhmissä naiset osallistuvat seulontoihin muita väestöryhmiä vähemmän eivätkä välttämättä ole tietoisia suomalaisista seulontaohjelmista.
Leikkausosastojen perioperatiiviset hoitajat ja osastonhoitajat tuntevat kestävän kehityksen periaatteet vielä huonosti eivätkä juuri tunnista mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen työssään, osoittaa tuore tutkimus.
Joensuun kampuksella Carelia-rakennuksen aulaan on ilmestynyt ”Hyvän mielen puu”. Se muistuttaa hyvinvoinnin merkityksestä etenkin näin poikkeusaikoina.
Tutkimus- ja opetusyhteistyötä vahvistetaan puitesopimuksilla Helsingin, Itä-Suomen, Tampereen, Turun sekä Oulun yliopistojen kanssa.
Itä-Suomessa alkaa ensimmäinen FinnGen-tutkimuksen osahanke, jossa osallistujia kutsutaan paikan päälle tarkempiin jatkotutkimuksiin.
Väitöstutkimus osoitti, että pahanlaatuisille munasarjakasvaimille on ominaista lisääntynyt verisuonten uudismuodostus.
Onatsu tarkasteli väitöstutkimuksessaan tulehduksellisia, neuroaksonaalisia ja kuvantamisen biomarkkereita aivoinfarktipotilailla.
Muistisairauksien ehkäisytutkimus FINGER jatkuu tänä ja ensi vuonna seurantatutkimuksilla Oulussa, Kuopiossa, Seinäjoella, Turussa ja Helsingissä.