Uutiset
20.5.2024
Tapahtumat
22
Touko
2024
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Uudessa kirjassa ”Jatkuva oppiminen ja aikuispedagogiikka työssä” kuvataan mitä viime vuosina paljon esillä ollut jatkuva oppiminen ja sen tukeminen aikuispedagogiikan keinoin työssä tarkoittavat.
Itä-Suomen yliopiston opettajankoulutuksen ja harjoittelukoulujen työ kansainvälisellä eTwinning-verkkoalustalla palkittiin.
Tuore tutkimustietoon perustuva Ikääntyvät digiyhteiskunnassa -kirja tarkastelee kriittisesti yhteiskunnan digitalisoitumista ja sitä, miten se vaikuttaa ikäihmisten toimintaan.
Oppilaiden onnistumiset ja toimiva vuorovaikutus kannustavat Rantakylän normaalikoulun tuntiopettajaa Mari Hakasta hänen työssään.
Ympäristö- ja taidekasvattaja Jaana Hiltunen syvensi mediakasvatuksen osaamistaan avoimessa yliopistossa.
Jokainen löytää oman paikkansa ennemmin tai myöhemmin, vaikka polku voi joskus olla hyvinkin mutkainen, tietää Emilia Latvala.
GenAI-konsortion tavoitteena on vahvistaa lasten ja nuorten kykyä ymmärtää tekoälyyn ja koneoppimiseen perustuvia teknologioita sekä niiden vaikutuksia.