Itsemittausbuumi palvelee myös tiedettä

Liikuntalääketieteen professori Heikki Tikkanen tulee haastatteluun suoraan aamulenkiltä ja vilkaisee älykelloaan, joka raportoi muun muassa kertyneet askeleet, kulutetun energian ja sykkeen vaihtelun. Tikkasen tavoin yhä useampi mittaa ja seuraa hyvinvointiaan eri tavoin omaksi huviksi ja hyödyksi, mutta itse mitattu terveysdata kiinnostaa myös tutkijoita ja terveydenhuoltoa.

Liikunko, nukunko ja syönkö oikein, paljonko stressaan ja miten hyvin palaudun? Erilaiset älylaitteet ja sovellukset paitsi mittaavat, myös antavat palautetta hyvinvoinnistamme ja ohjeistavat muutoksiin.  – Moni saa niistä motivaatiota vaikkapa liikunnan lisäämiseen. Mittaaminen voi kannustaa, mutta kuluttajalaitteiden antamiin tarkkoihin lukemiin ei kannata sokeasti luottaa, Tikkanen sanoo.

Kuluttajille myytäviin hyvinvointilaitteisiin ja niiden keräämän datan oikeellisuuteen ei nimittäin kohdistu yhtä tiukkoja vaatimuksia kuin lääkinnällisiin laitteisiin, joita käytetään terveydenhuollossa potilaiden hoidon tukena. – Niistä saa silti ainakin suuntaa-antavaa tietoa omasta hyvinvoinnista. Ne auttavat myös karistamaan harhaluuloja, joita monilla on esimerkiksi päivittäisestä aktiivisuudestaan.

Usean maajoukkueen lääkärinä toiminut Tikkanen muistaa vielä sykemittarien läpimurron jo Helsingin vuoden 1983 yleisurheilun MM-kisoista. Silloin tuskin osattiin aavistaa, millaisen hyvinvointimittarien kirjon tieto-, mobiili- ja sensoriteknologian kehitys vielä toisi osaksi tavallisten tallaajien arkea.

Itsensä mittaaja – terveydenhuollon toiveasiakas?

Voisiko lääkäri hoitaa minua paremmin hyödyntämällä itse mittaamaani tietoa? – Ainakin lääkärin kannattaa olla tietoinen siitä, mitä potilas mittaa. Kyllä lääkäriin myös hakeudutaan älylaitteen ilmoittamien poikkeamien, kuten korkean sykkeen vuoksi.

Oman hyvinvointinsa mittaajat voivat olla terveydenhuollon toiveasiakkaita, jos mittaaminen siivittää vastuunottoa omasta terveydestä ja panostamista sairauksien ennaltaehkäisyyn. Tulevaisuudessa yhä useammat terveydenhuollon asiakkaat tallentavat mittaamaansa tietoa myös heitä hoitavien ammattilaisten käyttöön. Erikoissairaanhoidon Terveyskylä-verkkopalvelussa tätä jo valmistellaan mahdollistamalla tietojen siirto tietyistä laitteista. Perusterveydenhuollossakin on kokeiltu esimerkiksi painonhallintavalmennusta, jossa hyödynnetään asiakkaiden askelmääristä, nukkumisesta ja painosta kertyvää mittausdataa.

Monissa sairauksissa kotimittaukset, kuten EKG- ja unirekisteröinnit, verenpainemittaukset sekä astmapotilaiden puhallusmittaukset, ovat olleet arkea jo pitkään. Nykyiset etämittaussovellukset myös muistuttavat mittauksista ja siirtävät tulokset suoraan hoitopaikkaan.

– Diabeetikkojen verensokerin seurannassa suunta on verinäytteistä jatkuvaan kudossokerin sensorointiin. Visioissa on jo insuliinin automaattinen annostelu sensorin lukemien perusteella eli mittauksen ja hoidon yhdistäminen, Tikkanen mainitsee.

– Kotiseuranta antaa terveydentilasta sellaista jatkuvaa tietoa, jota ei kertaluontoisessa sairaalamittauksessa välttämättä tavoiteta. Mahdollisuuksia on paljon ja uusia, entistä kehittyneempiä mittausmenetelmiä saattaakin tulla esimerkiksi neurologisten sairauksien kotidiagnostiikkaan.

Tikkanen tähdentää kuitenkin, että uusien terveysteknologian ratkaisujen tie hoitokäyttöön on pitkä. – Niistä on voitava osoittaa, että ne mittaavat luotettavasti ja turvallisesti sitä mitä halutaan eivätkä niiden tuottamat kustannukset ylitä potilaalle ja terveydenhuollolle koituvaa hyötyä.

Dataa tutkijoiden käyttöön

Mitä hyvinvoinnistaan kiinnostuneen kannattaa omatoimisesti mitata? – Askelten ja ylipäätään arkiliikkumisen määrää. Se on helposti mitattavissa ja muutettavissa, Tikkanen toteaa.

Joidenkin tutkimusten mukaan aktiivisuus-, syke- ja muista hyvinvointimittareista saadaan paitsi motivaatiota elämäntapamuutoksiin, myös luottamusta siihen, että muutosten suunta on oikea. Itsemittaus ei kuitenkaan kiinnosta tutkijoita pelkästään terveyden edistämisen, vaan myös terveyteen liittyvän tiedonkeruun välineenä.

– Kun tutkitaan esimerkiksi liikunnan vaikutuksia terveyteen, on tärkeää saada luotettavaa tietoa liikkumisesta ja paikallaanolosta. Mittarit kertovat, tuliko lenkillä oikeasti käytyä, ja niillä voidaan kerätä reaaliaikaista dataa isoistakin väestöryhmistä, Tikkanen toteaa.

Hänen mukaansa mittausdatan yhdistäminen Suomen ainutlaatuisiin terveydenhuollon rekisteri-, geeni- ja biopankkitietoihin voisi avata uudella tavalla elämäntapojen, geenien ja terveyden välisiä yhteyksiä. – Mitattu tieto on hyödyllisintä ankkuroituna muuhun tietoon. Kymmenen tuhannen ihmisen askelmääristä ei voi päätellä paljonkaan, jos emme tiedä heistä mitään muuta.

Ihmisten käyttämistä hyvinvointisovelluksista kertyy kuitenkin palveluntarjoajille valtavasti anonyymiä mittausdataa. Tutkimusaineistona se voi valottaa ainakin hyvinvoinnin trendejä, mutta vailla varmuutta datan laadusta tai aineiston edustavuudesta.

– Tutkijoiden on tärkeää olla myös mukana tutkimassa ja kehittämässä terveysteknologiaa yhdessä alan yritysten kanssa.

Uusia hyvinvointimittareita tulee markkinoille koko ajan, mutta millaista mittaria liikuntalääketieteen professori vielä kaipaisi? Tikkaselta tulee vastaus kuin apteekin hyllyltä. – Onnellisuusmittaria, joka mittaisi päivittäistä onnellisuutta ja iloa. Niitäkin tarvitaan muun itsestä huolehtimisen päälle.

Lisää itsemittaukseen liittyvästä tutkimuksesta myös näissä verkkojutuissa:

Itsensä mittaaminen antaa illuusion elämänhallinnasta

Miten tila vaikuttaa oppimiseen

Kuuntele myös Akateeminen vartti -podcast: Liikunta hengenpelastajana