Uutiset
10.4.2026
Tapahtumat
14
Huhti
2026
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Suomalaiset alue- ja paikallislehdet kertovat tutkimuksen mukaan pääasiassa myönteisesti tai neutraalisti malminetsinnästä ja kaivostoiminnasta Lapissa.
Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitos on saanut Kansaneläkelaitokselta jatkorahoituksen MEDIFF-tutkimushankkeelle.
Yhteiskuntatieteen tutkijat osallistuivat kansainväliseen tutkimukseen, joka selvitti koronapandemian ensimmäisen aallon taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia syrjäseutuihin.
Venäjältä kotoisin oleva Aleksei Verkhovod näkee suomen kielen valmennuksen hyödyt suoraan työssään. Asiointi niin potilaiden kuin viranomaistenkin kanssa on entistä sujuvampaa.
16
Elo
2021
Esimieheltä saatu tuki, yhtenäiset toimintatavat ja hyvä palvelutuntemus edistävät työntekijän mahdollisuuksia tukea vanhempien osallisuutta, osoittaa TtM Jenni Kerppolan väitöstutkimus.
LL Annika Piiraisen väitöstutkimuksessa arvioitiin kolmen tulehduskipulääkkeen käyttöä, annosmuotoja ja haittavaikutuksia leikkauskivun hoidossa sappi-, selkä- ja tekonivelleikkausten yhteydessä.
20