Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tutkimushanke selvittää englannin kielen roolia nykypäivän Suomessa.
Ympäristö- ja taidekasvattaja Jaana Hiltunen syvensi mediakasvatuksen osaamistaan avoimessa yliopistossa.
Kansainvälistyvä kauppa: saksankielinen kulttuurialue -sivuainekokonaisuus on vapaasti suoritettavissa Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille.
Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt rahoitusta kahteen uuteen ohjelmaan yhteensä 28 miljoonaa euroa. Itä-Suomen yliopiston osuus rahoituksesta on 11 prosenttia eli kolme miljoonaa euroa.
Perinteisen kirjallisuustapahtuman teemana on tänä vuonna "vesi".
Nykyinen Venäjän hallinto pyrkii tukahduttamaan toisinajattelijat lainsäädännöllisin rajoituksin. LHBTIQ+-aktivistiliike on kuitenkin vakiintunut, verkostoitunut ja moniääninen, eikä sitä olla onnistuttu hiljentämään.
Joensuun kampuksella järjestetään 25.–26. elokuuta Fonetiikan päivät, jotka kokoavat yhteen laajasti puhetieteiden ja -teknologian asiantuntijoita Suomesta ja lähialueilta.
Äiti ja tytär, Jaana ja Katarina Suviniitty ottivat yhdessä haltuun karjalan kielen ja kulttuurin perusteet avoimessa yliopistossa.
Haku on avoinna 3.–8.8.2022 ja haettavana on yli 80 koulutuspaikkaa kolmella eri koulutusalalla.
Pauliina Rosendahl pitää ranskan kielen taitoa yllä Itä-Suomen yliopiston avoimen yliopiston opinnoissa.