Uutiset
17.5.2024
16.5.2024
Tapahtumat
22
Touko
2024
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Juuri julkaistu tutkimus osoitti ensimmäistä kertaa mahdollisen syyn siihen, miksi naisilla on lisääntynyt riski rasvamaksatautiin erityisesti vaihdevuosien jälkeen.
Elomaa tekee tutkimusryhmänsä kanssa uraauurtavaa tutkimusta mikrokirurgisesta teknologiasta Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen strategia tähtää tutkimus-, koulutus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan merkittävään vahvistumiseen.
– Alle kuuden tunnin yöunilla ei ole turvallista lähteä liikenteeseen, toteaa liikennelääketieteestä Itä-Suomen yliopistossa väittelevä lääketieteen lisensiaatti Juhani Kalsi.
Pankinjohtaja Martti Kettunen testamenttasi yliopistolle 236 000 euroa.
Rahoitusta sai kolme kuopiolaista tutkimushanketta, joissa selvitetään alueen ikääntyneiden asukkaiden sydän- ja hengitysterveyteen liittyviä haasteita ja niihin vaikuttavia keinoja.