Uutiset
19.5.2024
17.5.2024
16.5.2024
Tapahtumat
22
Touko
2024
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Vuoden 2022 konferenssin teemana on Muuttuvat reaktiot rikollisuuteen.
Liikennehaasteessa haetaan monialaisia, innovatiivisia ja käyttäjälähtöisiä ratkaisuja Joensuun kaupunkikeskustan kehittämiseksi.
Hankkeen tavoitteena on kehittää virtuaalisia työkaluja yksilöllistettyyn aivoterveyden edistämiseen.
Tutkimus osoitti, että älykkäät osallistuivat ravipeleihin suuremmalla todennäköisyydellä, kuluttivat rahaa enemmän sekä pelasivat monimutkaisempia pelimuotoja.
Tutkimuksessa osoitetaan, kuinka loppuvuoden 1917 vallankumousjohtajat omaksuivat väkivallan keskeiseksi kansalaisten hallinnan välineeksi, mikä kavensi naistenkin elämän ja yhteiskunnallisen toiminnan reunaehtoja.
Innovaatiojohtamisen alan väitöskirja tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella ja verkossa.
Laaja lääkeasioiden uudistus voi antaa apteekeille entistä selvemmät sävelet lääkeneuvonnan toteuttamiseen. – Aiemmin ei ole konkreettisesti määritelty, mitä lakisääteisen lääkeneuvonnan tulisi sisältää, professori Katri Hämeen-Anttila sanoo.
Jatkuvan oppimisen keskuksen syksyn virtuaaliset #smartforgoodLIVE-aamukahvit on nyt julkaistu, ja ilmoittautuminen niihin on avoinna.
Ympäristö- ja taidekasvattaja Jaana Hiltunen syvensi mediakasvatuksen osaamistaan avoimessa yliopistossa.
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnalle (TKI) strategisesti merkittävistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista tutkimusinfrastruktuuripalveluista.