Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kriminologian päivien logo.

Kotimaisen kriminologian päätapahtuma kokoaa kriminologian, rikoksentorjunnan ja rikosseuraamusten ammattilaiset Joensuuhun 3.–4.11.2022

Itä-Suomen yliopisto järjestää yhteistyössä Suomen Kriminologisen yhdistyksen kanssa Kriminologian päivät Joensuussa 3.–4. marraskuuta. Kriminologian päivät on kotimaisen kriminologian päätapahtuma, joka järjestetään kahden vuoden välein. Tämän vuoden konferenssin teemana on Muuttuvat reaktiot rikollisuuteen. Tapahtuman yhteistyötahoina ovat lisäksi Rikosseuraamuslaitos, Rikosseuraamusalan koulutuskeskus sekä Rikoksentorjuntaneuvosto.

Kriminologian päivien pääpuhujina esiintyvät kriminologian ja sosiaalityön professori Fergus McNeill Glasgow’n yliopistosta sekä kriminologian professori Henry Yeomans Leedsin yliopistosta. McNeill on kuntoutustutkimuksen johtavia kansainvälisiä asiantuntijoita ja hän tarkastelee luennossaan vankien kuntouttamista ja uusintarikollisuuden ehkäisyä. Yeomans on puolestaan historiallinen kriminologi, jonka päähuomion kohteena on päihdekontrolli ja käyttäytymisen muuttamiseen pyrkivä sääntely. Hänen luentonsa käsittelee alkoholikontrollin historiallista kehitystä.

Lisäksi Kriminologian päivien yhteiseen ohjelmaa kuuluu paneelikeskustelu, jossa rikosseuraamusasiakkaiden kanssa työskentelevien toimijoiden edustajat pohtivat, miten yhteistyötä tullaan vastaisuudessa tekemään. Keskustelemassa ovat sosiaaliohjaaja Mervi Holopainen Siun Sotesta, johtaja Jaana Leinonen-Nielsen Pohjois-Karjalan rikosseuraamuskeskuksesta sekä projektipäällikkö Marja Lähde Kriminaalihuollon tukisäätiöstä. Kriminologian päivien huipennuksena on ensimmäisen Veli Verkko -palkinnon vastaanottajan julkistaminen. Suomen Kriminologinen yhdistys myöntää Veli Verkko -palkinnon poikkeuksellisista ansioista kotimaisen kriminologian saralla.

Yhteisen ohjelman ohella Kriminologian päivillä kokoontuu 15 työryhmää, jotka kattavat teemoiltaan koko kriminologian tutkimuskentän. Tapahtuma kokoaakin yhteen kotimaisen kriminologia tutkijat sekä laajan joukon rikoksentorjunnan ja rikosseuraamusten ammattilaisia.

Lisätietoja tapahtumasta sekä ohjelma löytyvät osoitteesta www.kriminologianpaivat.fi

Lisätietoja:

Kriminologian päivien järjestelytoimikunta, kriminologia2022(at)uef.fi

Avainsanat