Uutiset
16.5.2024
Tapahtumat
17
Touko
2024
18
22
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Broman Groupin lahjoitus Itä-Suomen yliopistolle kohdennetaan kauppatieteelliselle koulutusalalle.
Apulaisprofessori Jussi Laine aloittaa kansainvälisen yhteiskuntatieteitä edustavan järjestön Western Social Science Associationin (WSSA) presidenttinä.
Itä-Suomen yliopisto sai biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiahankkeisiin yhteensä 7,3 miljoonan euron rahoituksen.
Kainuun sosiaalityön koulutus- ja kehittämishankkeessa koulutettiin 20 yhteiskuntatieteiden maisteria sosiaalityön pääaineessa ja kehitettiin tutkimusperustaista sosiaalityötä Kainuussa.
Itä-Suomen yliopistossa on meneillään erityispedagogiikan tutkimushanke, jossa on tutkimuksen avulla etsitty välineitä lasten ja nuorten harrastusten ohjaajille niin, että heillä olisi tietoa ja taitoja tukea erilaisia harrastajia.
Vaasan yliopiston, Itä-Suomen yliopiston, Laurea-ammattikorkeakoulun ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteinen IRWIN-hanke järjestää webinaarin tiedon huoltovarmuudesta ja sen vahvistamisesta keskiviikkona 2.6.2021.
Ensimmäinen tutkittuun tietoon perustuva kokoomateos Euroopan suurimmasta järvestä, karjalaisten merestä, Laatokasta on ilmestynyt Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kustantamana 18. toukokuuta.
Osuustoimintaprofessorin Anu Puusan esiintymisetä kansainvälisessä TED Talk -konferenssissa on julkaistu tallenne verkossa.
Itä-Suomen vetovoima on kunnossa. Itä-Suomen yliopiston kansainväliset maisteriopiskelijat ovat halukkaita sekä työllistymään että asumaan alueella valmistumisen jälkeen.
Tiedolla johtaminen on kilpailukyvyn avain matkailualalla.