Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopistossa apurahan sai 13 tutkijaa, yhteensä 195 870 euroa.
Suomen Akatemia on myöntänyt Itä-Suomen yliopistolle 9,5 miljoonan euron rahoituksen yliopiston tutkimusprofiilin vahvistamiseksi.
Itä-Suomen yliopiston soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osaston henkilökunta on ollut menestyksellinen Fulbright-säätiön Yhdysvaltoihin suuntautuneissa tutkimus- ja vierailuapurahoissa.
Saadun rahoituksen avulla toteutetaan opiskelija- ja henkilökuntaliikkuvuutta Itä-Suomen yliopiston ja 25 EU:n ulkopuolisen maan välillä vuosina 2022–2025.
Hanne Juntunen saattoi opintonsa loppuun Ida Kokkosen ja Walter William Hillin rahaston tuella. Toukokuussa rahasto jakoi uudet apurahat 10 opiskelijalle.
Saastamoisen Säätiön tekemästä 100 000 euron lahjoituksesta myönnettiin apurahoja väitöskirjatutkijoiden ja post doc-tutkijoiden tutkimustyöjaksoihin ulkomailla
Lahjoituksilla kannustetaan yliopistoja vastaamaan teknologia-alan osaajatarpeisiin sekä vahvistamaan tutkimusta ja yritysyhteistyötä.
Rahoitukset saivat Emmanuel Abu-Danso (ympäristötekniikka, 25 000 euroa) ja Nicholas Downes (solubiologia, 57 000 euroa).