Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopisto isännöi kuun vaihteessa solunsisäiseen puhdistusjärjestelmään, autofagiaan, keskittyvää konferenssia.
Ranking-sijoituksilla ei näytä olevan samanlaista painoarvoa Itä-Suomen yliopiston linjauksissa ja laajemmin suomalaisessa yliopistopolitiikassa kuin monissa muissa maissa.
Itä-Suomen yliopiston tutkimusinfrastruktuurit on lisätty kansalliseen tiedejatutkimus.fi -portaaliin. Myös yliopiston omilla sivuilla tutkimusinfrastruktuurit ovat entistä paremmin esillä.
Lääketieteellisen fysiologian professori Timo Lakka Itä-Suomen yliopiston biolääketieteen yksiköstä on valittu uudeksi jäseneksi Suomalaiseen Tiedeakatemiaan.
Pekka Mäntyselkä on kouluttanut lääkäreitä yli 20 vuoden ajan ja on tutkimuksessaan keskittynyt erityisesti kivun hoitoon, kroonisiin sairauksiin, riskitekijöihin ja suomalaiseen terveydenhuoltoon.
Palkitussa tutkimuksessa tarkasteltiin kahdeksan sydänterveyden kannalta oleellisen elintapa- ja vaaratekijän yhteyttä keski-ikäisten miesten aivoinfarktiriskiin.
Suomen merkittävimpiin lääketieteellisiin tunnustuksiin kuuluvan palkinnon saanut Tiihonen on tutkimustyöllään vahvistanut psykiatrian ja oikeuspsykiatrian roolia ja vaikuttanut hoitosuosituksiin.
Research.com -palvelun julkaisema vertailu perustuu tutkijan julkaisujen lukumäärään ja julkaisujen saamien viittausten määrään.
Palkinto jaetaan ansioituneelle nuorelle tutkijalle. Paakinahon tavoitteena on löytää uusia lääkekohteita ja hoitomuotoja lääkeresistenttien syöpien kukistamiseen.
Eino Solje johtaa otsalohkodementian tutkimusryhmää Itä-Suomen yliopistossa keskeisenä osana suomalaista The Finnish FTD Research Network -tutkimusverkostoa.