Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopisto laajentaa lukioiden kanssa tekemäänsä yhteistyötä kattamaan myös muut toisen asteen oppilaitokset.
Itä-Suomen yliopisto on lähtenyt kehittämään yhdessä Helsingin yliopiston kanssa palestiinalaista opettajankoulutusta Länsirannan ja Gazan alueiden yliopistoissa.
Itä-Suomen yliopisto on mukana juuri päättymässä olevassa kansainvälisessä Sukupolvien välinen oppiminen identiteetin ja kulttuurin rakentajana -hankkeessa, jonka tarkoituksena on ollut edistää kahdensuuntaista sukupolvien välistä oppimista.
Itä-Suomen yliopistossa suoritettiin vuonna 2020 kaikkiaan 1737 ylempää korkeakoulututkintoa, 1325 alempaa korkeakoulututkintoa ja 165 tohtoritutkintoa.
Koronaviruspandemia ei näytä hillitsevän opiskelijoiden halua hakeutua ulkomaille opiskelemaan, sillä Itä-Suomen yliopiston englanninkielisiin maisteriohjelmiin saapui tänä vuonna ennätysmäärä hakemuksia.
Yliopistonlehtori Susanna Kohonen pitää Twitteriä hyvänä työkaluna ja apuvälineenä etenkin etäopetuksen aikaan.
Viime toukokuusta vuoden loppuun saakka maksuttomasti työttömille ja lomautetuille tarjotut avoimen yliopiston opinnot yllättivät suosiollaan.
Kuopion hammaslääkärikoulutus aloitettiin uudestaan vuosien tauon jälkeen syksyllä 2010. Tavoitteena oli paikata erityisesti Itä-Suomen hammaslääkäripulaa, ja tavoite näyttää myös toteutuvan hyvin.