Hyppää pääsisältöön

Koronavirustilanne Itä-Suomen yliopistossa

Nainen istuu sohvalla ja lukee kirjaa

Lukuisia mahdollisuuksia maksuttomaan osaamisen kehittämiseen

Viime toukokuusta vuoden loppuun saakka maksuttomasti työttömille ja lomautetuille tarjotut avoimen yliopiston opinnot yllättivät suosiollaan. Itä-Suomen yliopiston Jatkuvan oppimisen keskuksen johtajana vuoden 2021 alusta aloittanut Tero Karjalainen näkee tilanteen sekä hedelmällisenä että haastavana.

  • Koulutus ja oppimisympäristöt

Uusia opiskelijoita keräsivät erityisesti psykologia, työ- ja organisaatiopsykologia, oikeustieteiden ja kauppatieteiden opinnot sekä terveystieteissä ravitsemustiede. Ympäristötiede ja tietojenkäsittelytiede olivat myös ison kiinnostuksen kohteita.

– Osuimme tässä selkeästi oikeaan saumaan ja toivon, että moni opinnot aloittaneista pystyi löytämään niiden kautta uusia näkökulmia ja vaikka uuden alan itselleen, Karjalainen kertoo.

Työttömille ja lomautetuille kohdennettu tarjous maksuttomasta opiskelusta päättyi vuoden vaihteessa.

– Olimme etunenässä avaamassa tarjontaamme maksuttomaksi, ja kiinnostus opintoja kohtaan osoittautui useiden aineiden kohdalla huikeaksi, Karjalainen kertoo. – Emme ehkä osanneet valmistautua niin kovaan kysyntään, ja syksyn mittaan opetuksen resurssien riittävyys suhteessa kasvaneeseen opiskelijamäärään osoittautui paikoin riittämättömäksi laadukkaan opetuksen ja oppimisen takaamiseksi.

Lokakuussa avattiin kaikkiaan yli 150 avoimen yliopiston luonnontieteiden, tietojenkäsittelytieteen ja metsätieteen opintojaksoja kaikkien aiheista kiinnostuneiden suoritettaviksi.