Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Pyöreitä tarroja lasiseinällä.

Uusia akatemiahankkeita, akatemiatutkijoita ja tutkijatohtori Itä-Suomen yliopistoon

Itä-Suomen yliopiston tutkijat saivat rahoitusta kokonaisuudessaan yli 2,1 miljoonaa euroa.

Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta (LT) on myöntänyt rahoituksen 72 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä sata osahanketta. Toimikunta rahoittaa akatemiahankkeita yhteensä noin 44 miljoonalla eurolla.

Yliopistotutkija, dosentti Tuomo Laitinen sai 323 969 euroa Luontoperäiset fenoliset yhdisteet membraanien modifioinnissa biolikaantumisen aiheuttamien ongelmien vähentämiseksi / Konsortio: PheMeMo -hankkeeseen.

Apulaisprofessori Olli Sippula sai 200 000 euroa Musta ja ruskea hiili ilmakehässä ja kryosfäärissä / Konsortio: BBrCaC -hankkeeseen.

Professori Yuri Svirko sai 477 117 euroa Tunable THz Chiral Metamaterials -hankkeeseen.

Akatemiatutkijan rahoituksen sai 22 tutkijaa, kokonaisrahoituksen ollessa noin kymmenen miljoonaa euroa.

Yliopistonlehtori Eliisa Lotsari sai 447 650 euroa Ympäristön lämpenemisen vaikutukset vuodenajoittain jäätyvien pohjoisten jokien ja niiden aineskuljetuksen muutoksiin (DefrostingRivers) –hankkeelle.

Tutkijatohtori Petr Alexandrovich Obraztsov sai 447 650 euroa HYBRIDIPERUSTEIDEN ULTRAFAST PHOTONICS: UPHYPE -hankkeelle.

Tutkijatohtorin rahoituksen sai 44 tutkijaa, kokonaisrahoituksen ollessa noin 11 miljoonaa euroa.

Tutkimuspäällikkö Hana Vrzáková sai 249 890 euroa MicroDuet: Interpersonal Synchrony in Dual Microsurgical Performance in the Operating Room -hankkeeseen.

Kaikki akatemiahankkeet

Kaikki akatemiatutkijat

Kaikki tutkijatohtorit

Suomen Akatemian tiedotteet

Tutkijoiden yhteystiedot UEF Connect

Lähde: Suomen Akatemia