Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Reumalääkkeet eivät näytä suojaavan nivelreumaa sairastavia Parkinsonin taudilta

Autoimmuunisairaus nivelreuman on aiemmissa tutkimuksissa havaittu olevan yhteydessä pienempään Parkinsonin taudin riskiin. Mahdolliseksi syyksi on esitetty sen hoidossa käytettäviä lääkkeitä. Itä-Suomen yliopiston tuoreessa rekisteripohjaisessa tutkimuksessa useimmilla reumalääkkeillä ei kuitenkaan havaittu yhteyttä Parkinsonin tautiin sairastumisen riskiin nivelreumaa sairastavilla. Poikkeuksena olivat klorokiini ja hydroksiklorokiini, joiden käyttäjillä oli pienempi Parkinsonin taudin riski. Tulokset julkaistiin 21.1.2022 Neurology-tiedelehden verkkoversiossa.

Parkinsonin taudin riskitekijöistä tiedetään edelleen vähän. Nivelreuman yhteydestä Parkinsonin taudin riskiin on ristiriitaisia havaintoja, sillä aiemmissa tutkimuksissa nivelreumaa sairastavilla on havaittu sekä pienentynyt että suurentunut riski sairastua Parkinsonin tautiin. Nivelreuman mahdollinen suojayhteys Parkinsonin tautiin voisi selittyä nivelreumassa käytettävällä lääkityksellä, mutta aiheesta on hyvin vähän aiempia tutkimuksia.

Nyt julkaistun tutkimuksen mukaan reumalääkkeistä metotreksaatin, sulfasalatsiinin, kultavalmisteiden tai immunosuppressanttien edeltävä käyttö ei liittynyt Parkinsonin taudin riskiin nivelreumaa sairastavilla. Sen sijaan klorokiinin tai hydroksiklorokiinin käyttäjillä oli 26 prosenttia pienempi suhteellinen riski sairastua Parkinsonin tautiin. Erilaiset liitännäissairaudet, kuten sydän- ja verisuonisairaudet ja diabetes sekä ikä, sukupuoli ja nivelreuman kesto huomioitiin tutkimuksessa. Tutkimuksessa huomioitiin ainoastaan ainakin kolme vuotta ennen Parkinson-diagnoosia tapahtunut lääkkeen käyttö.

Klorokiinilla ja nykyisin käytetymmällä hydroksiklorokiinilla on monitahoiset immuunivastetta muuntavat vaikutukset. Kyseisillä lääkkeillä on aiemmin havaittu olevan suojavaikutusta eläimillä tehdyissä tutkimuksissa. Tutkijoiden mukaan tarvitaan lisää tutkimusta selvittämään syitä klorokiinin ja hydroksiklorokiinin mahdolliseen Parkinsonin taudilta suojaavaan vaikutukseen.

Tutkimus on osa FINPARK-tutkimusta, jonka aineisto kattaa 22 189 kotona asuvaa Parkinsonin tautia sairastavaa suomalaista sekä heille kaltaistetun verrokkikohortin. Tutkimus rajattiin henkilöihin, jotka olivat sairastuneet nivelreumaan vähintään kolme vuotta ennen Parkinsonin taudin diagnoosia.

Tutkimus toteutettiin amerikkalaisen Michael J. Fox -säätiön myöntämällä apurahalla.

Lisätietoja:

Yliopisto-opettaja Anne Paakinaho, Itä-Suomen yliopisto, farmasian laitos, anne.paakinaho (a) uef.fi

https://uefconnect.uef.fi/henkilo/anne.paakinaho/

Tutkimusartikkeli:

Disease-Modifying Antirheumatic Drugs and Risk of Parkinson Disease: Nested Case-Control Study of People With Rheumatoid Arthritis. Anne Paakinaho, Marjaana Koponen, Miia Tiihonen, Markku Kauppi, Sirpa Hartikainen, Anna-Maija Tolppanen. Neurology Jan 2022, 10.1212/WNL.0000000000013303; DOI: 10.1212/WNL.0000000000013303