Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Metsää ja järvi.

Metsämiesten Säätiö rahoittaa metsäalan korkeakoulutuksen kehittämistä

Itä-Suomen yliopistossa käynnistyi syyskuun alussa puolivuotinen Metsämiesten Säätiön rahoittama metsäalan korkeakoulutuksen pilottihanke, joka pitää sisällään sekä yliopisto- että ammattikorkeakoulutuksen kehittämisen ja tehostamisen.

Hankkeessa keskitytään vastamaan ajan haasteisiin metsäteknologisen koulutuksen osalta, pitäen mielessä tutkimustulosten sovellettavuuden myös muihin metsäopetuksen osa-alueisiin.

Metsäalan korkeakoulutuksessa ajankohtaisia asioita ovat muun muassa alan vetovoimaisuuden nostaminen, resurssien riittävyys, yhteistyön kehittäminen yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kesken sekä se, miten hyvin metsäalan korkeakoulutus vastaa käytännön työelämän muuttuviin tarpeisiin ja haasteisiin.

Pilottihankkeen tavoitteena on rakentaa uusia toimintamalleja, joiden avulla yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä pystytään syventämään, ja näin tehostamaan ja uudistamaan metsäalan korkeakoulutusta. Tavoitteena on myös hakea keinoja, joilla kyetään parantamaan yliopisto-opiskelijoiden käytännön taitoja ja osaamista, sekä lisäämään työelämä–oppilaitosyhteyksiä ja -yhteistyötä. Samalla etsitään keinoja, joiden avulla huippututkijoiden koulutusta pystytään tehostamaan yliopistoissa.

Pilottihanke tuottaa ”Tiekartta 2030 metsäalan korkeakoulutuksen tehostamiseksi ja uudistamiseksi” -vision.

Hanke toteutetaan yhteistyössä Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen, sekä metsäopetusta antavien ammattikorkeakoulujen (Karelia, HAMK, Lapin AMK, Novia, TAMK ja XAMK) kanssa. Hanketta johtaa professori Kalle Kärhä ja hankesuunnittelijana toimii MMM Eero Forss Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osastolta.

Lisätietoja:

Professori Kalle Kärhä, kalle.karha@uef.fi, p. 050 475 4772