Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvituskuva lääkäristä ja asiakkaasta.

Korkea munuaisten suodatusnopeus saattaa lisätä kuolemanriskiä

Kohonnut munuaisten suodatusnopeus saattaa olla liian vähälle huomiolle jäänyt kuolleisuuden riskitekijä, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus. Tutkijat julkaisivat aiheesta hiljattain kaksi artikkelia International Urology and Nephrology -lehdessä.

Kroonisen munuaisten vajaatoiminnan yhteys kohonneeseen kuolleisuuteen tunnetaan ennestään. Korkeaan munuaisten suodatusnopeuteen ei sen sijaan ole yleisväestössä juuri kiinnitetty huomiota. Diabeettisessa munuaistaudissa se on tavallinen alkuvaiheen löydös ennen munuaisten toiminnan heikentymistä. Kohonnut suodatusnopeus ei aiheuta oireita eikä sitä tunnisteta yleisesti lääketieteen piirissä, ja niinpä sitä on tarkasteltu pääosin osana diabeteksen hoitoa.

Kahden tuoreen Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen perusteella korkeaan munuaisten suodatusnopeuteen liittyviä haittoja on mahdollisesti merkittävästi aliarvioitu eivätkä ne liity pelkästään diabetekseen. Tutkijoiden mukaan korkean suodatusnopeuden nykyisiä määritelmiä ja seulontakäytäntöjä tulisikin arvioida uudelleen, jotta sen haittoja kansanterveydelle voitaisiin tehokkaasti vähentää.

Ensimmäisessä tutkimuksessa analysoitiin munuaisten kohonneen suodatusnopeuden yhteyttä ennenaikaisen kuoleman riskiin 1187 keski-ikäisellä suomalaisella miehellä, joilla ei ollut diabetesta. Tulosten perusteella korkeaan suodatusnopeuteen liittyvää ennenaikaisen kuoleman riskiä on saatettu aiemmin aliarvioida ja sen kynnysarvo olisikin ehkä syytä asettaa alemmaksi kuin on tähän asti ajateltu. Havainnot ovat yhteneväisiä aiemman Koreassa tehdyn tutkimuksen kanssa, jonka mukaan jopa 35 prosentilla keski-ikäisistä korealaismiehistä voi olla kohonnut kuolleisuusriski korkean munuaisten suodatusnopeuden vuoksi.

Toisessa tutkimuksista puolestaan tarkasteltiin diabeteksen roolia kohonneen munuaisten suodatusnopeuden ja kuolleisuuden välisessä yhteydessä. Aineistona oli 2682 keski-ikäistä suomalaismiestä. Tutkimus osoitti, että korkea munuaisten suodatusnopeus on yhteydessä kohonneeseen kuolemanriskiin riippumatta siitä, sairastaako henkilö diabetesta vai ei. Tutkijoiden mukaan korkea munuaisten suodatusnopeus tulisikin huomioida kuolleisuuden riskitekijänä muillakin kuin diabeetikoilla.

Molemmissa tutkimuksissa käytettiin kuopiolaisen Sepelvaltimotaudin vaaratekijät -tutkimuksen aineistoa.

Kummankin tutkimuksen tulokset tukevat aiempaa näyttöä siitä, että korkea munuaisten suodatusnopeus on merkittävä ennenaikaisen kuoleman riskitekijä. Tutkijoiden mukaan olisikin aiheellista pohtia kohonneen suodatusnopeuden seulomista terveydenhuollossa muiltakin kuin diabeetikoilta. Lisää tutkimusta tarvitaan korkeasta munuaisten suodatusnopeudesta itsenäisenä terveysriskinä, jolle tarvitaan myös yhtenäinen, yleisesti hyväksytty määritelmä.

– Munuaisten kohonnut, vaikkakin vielä normaalina pidetyn rajoissa oleva suodatusnopeus kuormittaa terveydenhuoltoa huomattavasti enemmän kuin on ajateltu. Tuloksemme osoittavat, että kohonnutta suodatusnopeutta tulisi pitää mahdollisena kuolleisuuden riskitekijänä ja siihen liittyvistä vaikutusmekanismeista tarvitaan enemmän tietoa, sanoo tutkimuksia johtanut tutkija ja lääkäri Mounir Ould Setti Itä-Suomen yliopistosta.

– Jatkotutkimukset toivottavasti auttavat myös tarkentamaan kohonneen munuaisten suodatusnopeuden diagnostiikkaa ja kehittämään tehokkaita keinoja siihen liittyvän kuolleisuuden vähentämiseksi.

Lisätietoja:

Mounir Ould Setti, Itä-Suomen yliopisto Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen laitos, mounir.ould.setti (at) uef.fi, p. +358 41 751 6085

Viitteet:

1. Ould Setti M, Kacimi SEO, Niskanen L, Tuomainen TP. Mortality-based definition of renal hyperfiltration in middle-aged men: a 35-year cohort from Finland. Int Urol Nephrol. 2022 Jul;54(7):1673-1680. doi: 10.1007/s11255-021-03048-6. Epub 2021 Nov 3. PMID: 34731372; PMCID: PMC9184436.
2. Ould Setti M, Voutilainen A, Niskanen L, Tuomainen TP. The association between renal hyperfiltration and mortality is not mediated by diabetes mellitus. Int Urol Nephrol. 2023 Mar 23. doi: 10.1007/s11255-023-03562-9. Epub ahead of print. PMID: 36952107.
3. Kim Y, Lee S, Lee Y, Park S, Park S, Paek JH, Park WY, Jin K, Han S, Kim YC, Han SS, Lee H, Lee JP, Joo KW, Lim CS, Kim YS, Han K, Kim DK. The minimum-mortality estimated glomerular filtration rate percentile shifts upward in the aged population: a nationwide population-based study. Clin Kidney J. 2020 Dec 29;14(5):1356-1363. doi: 10.1093/ckj/sfaa238. PMID: 33959265; PMCID: PMC8087142.