Hyppää pääsisältöön

Ukrainan sodan vaikutukset yliopistoon

Fotoniikka

Joensuusta valittiin kaksi edustajaa päättämään Euroopan fotoniikkalinjauksista

Business Joensuun tiedote

Joensuun asema fotoniikan Euroopan tason kärkikaupunkina vahvistuu entisestään, kun Itä-Suomen yliopiston professori Jyrki Saarinen ja Photonics Finlandin toiminnanjohtaja Juha Purmonen valittiin Suomen edustajina Euroopan Unionin fotoniikan teknologia-alusta Photonics21:n Board of Stakeholdersiin.

Photonics21 koordinoi fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden prioriteetteja Euroopassa tavoitteenaan vahvistaa Euroopan johtoasemaa fotoniikkateknologian kehittämisessä ja soveltamisessa muun muassa ICT-alalla, valaistuksessa, valmistavassa teollisuudessa, terveysteknologiassa, turvallisuussektorilla sekä koulutusalalla.

Satahenkinen Photonics21 Board of Stakeholders on Photonics21:n ylin päättävä toimielin, jossa vähintään puolet jäsenistä on oltava yritysten edustajia. Board of Stakeholdersilla on merkittävä painoarvo muun muassa EU-rahoituksen suuntaviivoista päätettäessä. Sekä Purmoselle että Saariselle nyt käynnistyvä nelivuotiskausi on toinen ja Suomesta mukana jatkaa myös viime vaaleissa valittu VTT:n mikrotekniikan johtaja Tauno Vähä-Heikkilä.

– Itä-Suomen yliopiston vahvan ja laadukkaan tutkimuksen ympärille on muodostunut yksi vahvimmista kansainvälisistä fotoniikan alan tutkimus- ja osaamiskeskittymistä. Laadukkaalla tutkimustiedolla on aivan keskeinen asema eurooppalaisen tulevaisuuden rakentamisessa. Yliopiston tutkimuksen vaikuttavuuden ja vastuullisen tutkimuksen yksi merkittävä näkymä on olla mukana eurooppalaisissa päätöksentekojärjestelmissä. Tehdyt valinnat osoittavat yliopiston tutkimuksen vaikuttavuuden tunnistamisen ja vahvistavat entisestään Joensuun seudun fotoniikka-alan keskittymää ja tuovat näkyviin alueen osaamisen, kertoo Itä-Suomen yliopiston rehtori Jukka Mönkkönen.

Avainsanat