Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEFin liput.

Itä-Suomen yliopiston uusi hallitus valittu

Itä-Suomen yliopiston hallituksen jäsenet kaudelle 2022–2025 on valittu. Yliopistokollegio vahvisti kokouksessaan 12. marraskuuta henkilöstön ja opiskelijoiden vaaleilla keskuudestaan valitsemat hallituksen jäsenet. Yliopistoyhteisön ulkopuolisista hallituksen jäsenistä yliopistokollegio päätti toukokuussa.

Yliopiston hallituksessa on kymmenen jäsentä, joista neljä yliopistoyhteisön ulkopuolelta, ja he edustavat laajasti yhteiskunnan eri osa-alueita.

Hallitukseen valittiin henkilöstön edustajiksi uusina jäseninä professori Maria Lähteenmäki ja professori Ursula Schwab sekä nykyisistä jäsenistä uudelle kaudelle tietoasiantuntija Tomi Rosti ja yliopistonlehtori Erkki Pesonen. Opiskelijoiden edustajina hallituksessa aloittavat Aleksi Kinnunen ja Miska Tanskanen.

Yliopistoyhteisön ulkopuolelta valitut uudet jäsenet ovat Genelecin toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja Inklusiiv-yhteisön perustaja Katja Toropainen. Nykyisistä jäsenistä uudelle kaudelle on valittu Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja Lea Ryynänen-Karjalainen ja Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander.

FT Maria Lähteenmäki on historian professori, jonka erikoistumisaloja ovat arktinen tutkimus, geopoliittinen ylirajainen yhteisötutkimus, poliittinen historia, sukupuolentutkimus ja humanistinen ympäristöhistoria. FT Ursula Schwab on ravitsemusterapian professori ja ravitsemustieteen oppiaineen vastuuhenkilö. Työnkuvaan kuuluu myös potilastyötä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

FM Tomi Rosti toimii tietoasiantuntijana tutkimuksen tuen tiiminvetäjänä Itä-Suomen yliopiston kirjastossa. Hän on Itä-Suomen yliopistoyhteisön henkilöstöyhdistyksen puheenjohtaja ja varapääluottamusmies. FT Erkki Pesonen toimii tietojenkäsittelytieteen laitoksella opetus- ja tutkimustehtävissä ja laitoksen varajohtajana. Hän on yksi yliopiston opetuksen flipped classroom -kehittämishankkeen pilottiopettajista ja Taitava opettaja -palkinnon saajista.

HuK Miska Tanskanen opiskelee pääaineenaan kirjallisuutta ja sivuaineina filosofiaa ja taiteensosiologiaa. Aleksi Kinnunen opiskelee kauppatieteiden maisteriksi pääaineenaan International Business and Sales Management. Molemmilla on monipuolinen kokemus luottamustoimista ylioppilaskunnassa ja ainejärjestöissä.

TkT Siamäk Naghian on Iisalmessa toimivan äänentoistojärjestelmien valmistajan Genelecin toimitusjohtaja. Iranilaissyntyinen Naghian on korostanut tieteellisen tiedon merkitystä Genelecin menestyksen perustana.  KTM Katja Toropainen johtaa Inklusiiv-yhteisöä, joka korostaa monimuotoisuuden merkitystä onnistumisen perustana. Inklusiiv tuottaa tapahtumia, projekteja ja sisältöjä sekä tarjoaa konsultointia ja koulutuksia. Toropainen on aiemmin toiminut Slush-teknologia- ja kasvuyritystapahtuman pääkuraattorina.

MuT Lea Ryynänen-Karjalainen on Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja ja Tiedekeskus Heurekan säätiön hallituksen jäsen.  VTT Jaakko Kiander aloitti Kevan toimitusjohtajana lokakuussa 2021 ja toimi sitä ennen tutkimuksesta ja suunnittelusta vastaavana johtajana Eläketurvakeskuksessa.

Lisätietoja:

Tero Karjalainen, yliopistokollegion puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, tero.karjalainen (a) uef.fi, p. 040 355 2121

Mikko Laitinen, yliopistokollegion varapuheenjohtaja, Itä-Suomen yliopisto, mikko.laitinen (a) uef.fi, p. 050 441 2389