Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

UEF-liput.

Itä-Suomen yliopisto ja Ponsse tiivistävät yhteistyötään metsäbiotalouden, tekniikan ja kauppatieteiden aloilla

Itä-Suomen yliopisto ja Ponsse Oyj ovat solmineet aiesopimuksen yhteistyön edistämiseksi monitieteisen osaamisen kehittämisestä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnassa sekä koulutuksessa.

 Vieremäläinen Ponsse on yksi maailman johtavia metsäkonevalmistajia ja yksi Suomen maineikkaimmista yrityksistä. Yritys on merkittävä alueellinen työllistäjä, sekä tutkimus- ja kehitystoimija Itä-Suomessa. 

– Yhteistyö johtavan metsäalan teknologiayrityksen kanssa on meille merkittävää tutkimuksen ja koulutuksen vaikuttavuuden näkökulmasta. Nyt solmittu strateginen sopimus vahvistaa teollisuusyhteistyötä Itä-Suomen yliopiston vahvuusaloilla ja kehitettävillä aloilla, toteaa rehtori Jukka Mönkkönen Itä-Suomen yliopistosta.    

Kestävän, vastuullisen metsäbiotalouden alateemoja ovat ympäristöasioiden hallinta, puunkorjuu ja logistiikka, hiilineutraalisuus, kiertotalous, materiaalit ja kestävä liiketoiminta. Tekniikassa mukana ovat fotoniikan sovellukset, tekoäly ja edistynyt laskenta, kuvantaminen, ohjelmistot ja tietojärjestelmät, sekä data- ja alustatalous. Kauppatieteet kytkeytyvät teemoihin erityisesti kiertotalouden, kestävän, eettisen ja oikeudenmukaisen liiketoiminnan sekä data- ja alustatalouden näkökulmista.

Yhteistyötä vahvistetaan erityisesti metsäbiotalouden, tekniikan ja kauppatieteiden aloilla, joissa Itä-Suomen yliopistolla on vahvaa kansainvälistä kärkiosaamista. Näiden alojen toiminnan kehittämiseen on suunnattu merkittäviä panostuksia.

Kumppanuuden kautta edistetään laajasti työelämä- ja koulutusyhteistyötä erityisesti alan osaamistarpeiden, vetovoimatekijöiden, oppimisympäristöjen sekä koulutussisältöjen ja -polkujen kehittämisen osalta.

Itä-Suomen yliopiston opiskelijoille yhteistyö tarkoittaa esimerkiksi harjoittelupaikkoja, opinnäytetöitä, vierailuluentoja, työelämäpäiviä ja opiskelijatapahtumia. Kumppanuus mahdollistaa myös tiiviimmän tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittämisen, yhteiset tutkimus- ja asiakasprojektit, sekä opetuksen kehittämisen vastaamaan paremmin työelämän tarpeita. Tutkijan kannalta tärkeää ovat muun muassa henkilöstöliikkuvuuden kehittäminen, sekä laitteistojen yhteiskäyttö.

– Tiivistämällä yhteistyötämme saamme selkeää hyötyä, kun voimme tehdä läheisempää yhteistyötä esimerkiksi tutkimus- ja innovaatiotoiminnan saralla. Näin opiskelijat pääsevät jo opintojen aikana tutustumaan alaamme ja kiinnostuvat ehkä jäämään alueelle opintojen jälkeenkin. Tavoitteenamme on saada tulevaisuuden työntekijöitä esimerkiksi käynnissä olevan tekniikan alan diplomi-insinöörikoulutusohjelman kautta, kertoo tuotekehitysjohtaja Juha Inberg Ponsselta. 

– Kumppanuussopimus systematisoi Itä-Suomen yliopiston ja Ponssen välistä yhteistyötä, lisää tietoisuutta osaamisesta ja teollisuuden sovellusmahdollisuuksista, sekä edistää uusien yhteistyöaloitteiden ja toimintamallien syntymistä yliopistoyritysyhteistyön rajapintaan, kertoo asiakkuuspäällikkö Harri Niska. 

Lisätietoja: 

Asiakkuuspäällikkö Harri Niska, Itä-Suomen yliopisto, harri.niska@uef.fi 

Tiina Kautonen CHRO /Henkilöstöjohtaja, Ponsse Oyj, tiina.kautonen@ponsse.com

Juha Inberg, CTO/Tuotekehitysjohtaja, Ponsse Oyj,  juha.inberg@ponsse.com