Metsätieteiden osasto on kansainvälisesti arvostettu tutkimus- ja koulutusyksikkö. Koulutamme korkeatasoisia asiantuntijoita metsä- ja ympäristöalan tehtäviin.
Tarjoamme tieteellistä jatkokoulutusta Metsät ja bioresurssit -tohtoriohjelmassa, jonka opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa on kansainvälisiä opiskelijoita. Kansainvälisyyttä lisäävät myös vaihto-opiskelijat ja muut vierailijat – meillä opiskelee ja työskentelee vuosittain yli 100 ulkomaista opiskelijaa tai tutkijaa.
Tutkimusalojamme ovat muun muassa metsäekologia, metsänhoito, metsäsuunnittelu, kaukokartoitus laserkeilauksella, puunkorjuun logistiikka ja puumateriaalitiede.
Joensuu on yksi maailman merkittävimpiä metsäosaamiskeskittymiä. Täällä ovat myös yhteistyökumppanimme Luonnonvarakeskus Joensuu, Euroopan metsäinstituutti ja Karelia-ammattikorkeakoulu, ja alueella on vilkasta alan yritystoimintaa.
130
aloittavaa opiskelijaa vuodessa
180
kansainvälistä tieteellistä vertaisarvioitua julkaisua vuodessa
120
asiantuntijaa
Koulutus
Olipa tavoitteenasi toimia metsätalouden paikallisena asiantuntijana tai kansainvälisesti arvostettuna vaikuttajana, meiltä saat parhaat mahdolliset eväät uraasi varten. Painotamme koulutuksessa kokonaisvaltaisen näkemyksen luomista metsistä, luonnonvarojen kestävästä hyödyntämisestä ja suojelun kehittämisestä. Metsätieteellinen koulutuksemme on kansainvälistä ja suomalainen kestävän metsätalouden osaaminen on maailmalla tunnustettua ja kysyttyä.
Voit suuntautua opinnoissasi metsien hoitoon ja metsäekosysteemeihin, metsä-, energia- ja puuteknologiaan, metsien arviointiin ja suunnitteluun sekä metsäekonomiaan ja -politiikkaan. Maisteriopintoja voit suorittaa myös englanninkielisissä maisteriohjelmissamme.
Monitieteinen tutkintomme antaa valmiuksia työskennellä laajasti metsään ja ympäristöön liittyvillä aloilla. Meiltä valmistuvat metsäalan asiantuntijat työllistyvät erilaisiin suunnittelu-, kehittämis-, opetus- ja tutkimustehtäviin tai vaikkapa alan yrittäjiksi.
Kandidaatti-, maisteri- ja diplomi-insinöörikoulutus
Tohtorikoulutus ja erikoistumiskoulutukset
Tutkimus
Osastollamme on jo kymmenien vuosien perinteet metsäntutkimuksessa. Kansainvälisesti korkeatasoinen tutkimuksemme kohdistuu metsiin, metsätalouteen ja metsien merkitykseen yhteiskunnassa. Se liittyy ympäristöön ja uusiutuviin luonnonvaroihin kohdistuvaan tutkimukseen, joka on yliopistomme vahvuusaloja.
Metsävyöhykkeet kulkevat yli valtion rajojen ja metsäteollisuus toimii maailmanlaajuisesti. Metsän tutkijoiden asenne on aina ollut lähtökohdaltaan kansainvälisyyteen pyrkivä, koska paikallista metsätaloutta ei ole enää olemassa. Samoin ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen koskettavat meitä kaikkia. Tutkimusyhteistyömme on tiivistä, ja usein samaa ongelmaa tarkastellaan useamman tieteenalan näkökulmasta.
Osallistumme useisiin EU-rahoitteisiin projekteihin, ja tutkimus- ja kehitysyhteistyötä tehdään monien yritysten ja käytännön organisaatioiden kanssa. Tutkijamme osallistuvat myös metsäalan tuotekehitystoimintaan, yhteiskunnalliseen keskusteluun sekä yritysyhteistyöhön muiden luonnonvara-alan toimijoiden kanssa.
Pääosa osaston tutkimuksesta on ryhmittynyt kahteen tutkimusyhteisöön: Metsät ja biotalous (FOBI) ja Ilmastopakotteet, ekosysteemit ja terveys (CLEHE). Vahva osoitus osaston tutkimuksen tasosta ovat kaksi Suomen akatemian lippulaivaa: UNITE (Forest-Human-Machine Interplay for forest), jota johdetaan metsätieteiden osastolta, ja ACCC (Atmosphere and Climate Competence Center), jossa metsätieteiden osaston rooli on myös keskeinen.
Tutustu tutkimusaiheisiin
Metsätieteiden osastolla tehtävä tutkimus kohdistuu metsiin, metsätalouteen ja metsien merkitykseen yhteiskunnassa. Laajasti ottaen se edustaa ympäristöön ja uusiutuviin luonnonvaroihin kohdistuvaa tutkimusta, joka on Itä-Suomen yliopiston vahvuusaloja. Tutkimuksemme on sekä monitieteistä, tieteidenvälistä että poikkitieteellistä ja hyödyntää sekä perus- että soveltavaa tutkimusta.
- Metsien mittaus, tietotekniikka ja suunnittelu
- Metsänhoito, maaperätiede, ekologia ja terveys
- Metsäekonomia, metsäpolitiikka ja ennakointi
- Puumateriaalitiede, puunhankinta ja bioenergiajärjestelmät
Tutustu tutkimusryhmiin ja -hankkeisiin
Laboratorio
Metsätieteiden osaston laboratorio tuottaa laboratoriopalveluja pääasiassa osaston omiin tutkimuksiin. Laboratorio sijaitsee Joensuun kampusalueella Borealis-rakennuksen tiloissa Yliopistokadulla. Laboratoriossa suoritetaan monenlaisia tutkimukseen liittyviä kemiallisia, fysikaalisia ja fysiologisia analyysejä ja mittauksia maasta, kasveista ja puuaineksesta. Samoissa tiloissa on lisäksi erillisenä osaston opetuslaboratorio.

Ajankohtaista
Uutiset
Tapahtumat
Yhteystiedot
Metsätieteiden osaston johtajana toimii Jukka Tikkanen. Varajohtajina toimivat Eeva-Stiina Tuittila (vastuualueena tutkimus) ja Ossi Turunen (vastuualueena laboratoriot).
Itä-Suomen yliopiston opiskelijavalintaa koskevissa yleisissä kysymyksissä sinua palvelee Itä-Suomen yliopiston hakijapalvelut. Opintoneuvontaa antavien henkilöiden yhteystiedot löydät Kamun Opintoneuvonta-sivulta.
Postiosoite
Itä-Suomen yliopisto
Metsätieteiden osasto
PL 111
80101 Joensuu
Käyntiosoite
Yliopistokatu 7
Borealis A, 3. kerros
Sähköposti: metsa.osasto(a)uef.fi