Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
5
Joulu
2025
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Yleisimpiä ovat laskimotukokset, joita eri tutkimusten perusteella on joka neljännellä sairaalahoitoon joutuneella.
– On merkittävä havainto, että terveydelle haitalliseksi tiedetyt tekijät, kuten kehon suurentunut rasvapitoisuus ja passiivinen tupakointi, vaikuttavat näinkin huomattavasti tyttöjen kehitysaikatauluun, toteaa väitöskirjatutkija, lastenlääkäri Saija Savinainen.
Suuri osa kirurgisesti hoidetuista epilepsiapotilaista on kohtaukseton vielä viiden vuoden kuluttua leikkauksesta, osoittaa ainutlaatuisessa Euroopan laajuisessa yhteistyössä toteutettu tutkimus.
Kansainvälisen tutkimuksen mukaan leukemiaan liittyvillä eri geenimutaatioilla on toisistaan poikkeavia vaikutusreittejä, joiden välinen kilpailu voi myös estää syövän kehittymistä.
Juuri julkaistussa tutkimuksessa havaittiin uusia yhteyksiä verestä mitattavien diabeteksen merkkiaineiden ja aivojen beeta-amyloidikertymien välillä.
Sosiaalisten kontaktien välttäminen vähensi lasten päivystyskäyntejä lähes kolmannekseen aikaisemmasta.
LL Mari Kinnusen väitöstutkimus osoitti yleisesti käytetyn voimakkaan kipulääkkeen, oksikodonin, käyttökelpoiseksi myös synnytyskivun hoidossa.
Leikkaushoito parantaa merkitsevästi synnytinelinten laskeumaan liittyviä oireita ja naisten elämänlaatua.