Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Opetusvideon katselua tabletilta

Opetusvideot keräävät kiitosta lääketieteen opiskelijoilta

Lääketieteen lisensiaattien koulutus pitää sisällään massiivisen määrän tietoa. KYS, UEF ja MSD ovat yhteistyössä tehneet opetusvideoiden sarjan, jonka tavoitteena on täydentää opiskelijoiden sekä työelämässä olevien lääkäreiden tietotaitoa.

KYSin erikoislääkäri ja sisätautien kliinisenä opettajana toiminut Milla-Maria Tauriainen on yksi mukana olleista lääkäreistä. KYSillä on tehty aiemminkin videomateriaalia opetuksen tueksi, joten tiivis yhteistyö KYSin mediatuottajan kanssa on Tauriaiselle tuttua.

– Toimiessani sisätautien kliinisenä opettajana olen ollut kiinnostunut erilaisten opetustapojen hyödyntämisestä. MSD-UEF-KYS-yhteistyöviestinnän tiimissä minut tunnettiin jo tämän aikaisemmasta projektin tiimoilta ja siksi minua kysyttiin mukaan uuden kuvausmateriaalin tekemiseen, Tauriainen kertoo.

Gastroenterologian alan videoita tehtiin neljästä aiheesta: mikroskooppinen koliitti, extraintestinaaliset manifestaatiot, haavainen paksusuolen tulehdus sekä Crohnin tauti. Valitut aihealueet ovat tärkeitä siksi, että muun muassa tulehdukselliset suolistosairauden ovat yleistyneet Suomessa voimakkaasti.

Tavoitteena ammattitaidon kehittäminen

Opetusvideoiden tavoitteena on entisestään kehittää lääkärien ammattitaitoa erityisesti perusterveydenhuollossa. Videoiden avulla voi esimerkiksi palauttaa mieleen yliopistossa opittuja asioita nopeasti yleistyvien sairauksien diagnosoinnissa.

Opetusvideointikokonaisuutta suunniteltiin yhdessä videolla esiintyvän opettajan, MSD:n therapy area manager Jarno Laulaisen ja reumatologi Antti Puolitaipaleen kanssa. Kun aihepiirit oli lyöty lukkoon, kliininen opettaja sai vapaasti vastata videon sisällöstä.

– Ennen kuvauksia kokosin materiaalin esitysmuotoon. Kuvaushetkillä KYSin mediatuottaja Sakari Partasen kanssa yhdessä mietimme kuvauskohteet eri osissa sairaalaa ja teimme kevyttä editointia. Lopullinen editointi ja materiaalin valmiiksi saattaminen oli Sakarin ansiota, Tauriainen jatkaa.

– Näin tämänkaltaisen opetuslisän tarpeellisena ja tiesin opiskelijoiden kurssipalautteiden pohjalta, että nykyaikaiselle opetusmateriaalille on kysyntää. Tästä syystä olin innolla mukana. Aikaa projekti kuitenkin vaati paljon. Opetustyön tai normaalin kliinisen työn ohessa tällaisia projekteja ei ole mahdollista toteuttaa, joten iso toteutusmahdollistaja oli rahoittajana toimiva MSD, Tauriainen summaa.

Valmiita videoita on näytetty kolmannen vuoden opiskelijoille testimielessä ja palaute on ollut rohkaisevaa. Opiskelijoiden keskuudessa tällaiset videot koetaan hyvänä opetusmateriaalina ja niitä toivotaan lisää.

Katso videoluennot reumatologiasta ja gastroenterologiasta

Tiedote: KYS