Uutiset
9.6.2026
Tapahtumat
10
Kesä
2026
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Pohjois-Savon hyvinvointialue on mukana kansallisen vaikuttavuuskeskuksen valmistelussa. Hyvinvointialue tekee vahvaa yhteistyötä Itä-Suomen yliopiston kanssa vaikuttavuuden tutkimuksessa.
VaDigi-hanke kehittää vanhustyössä työskentelevien digiosaamista Pohjois-Savon alueella.
Päivi Nurmela opiskelee toista vuotta maisteriohjelmassa. Lue hänen kokemuksistaan.
Kuopion kesäkuisen tohtoripromootion tunnelmia voi nyt palauttaa mieleen tutustumalla juhlajulkaisuun ja katsomalla videolta koko juhlavan promootioaktin.
Itä-Suomen yliopistossa tehty väitöstutkimus osoitti, että yksilötekijät määrittelevät liikuntakäyttäytymistämme.
Palkittu tutkimus käsitteli Suomen Kuntaliiton Radiologisen tutkimus- ja toimenpideluokituksen tieto-konetomografiatutkimusten nimikkeiden kehittämiskohteita.
Mykkänen kehitti väitöstutkimuksessaan hoitotyön rakenteisen tiedon ensisijaisen ja toisiokäytön mallin, jonka avulla kuvataan, miten rakenteista tietoa tuotetaan ja käytetään terveydenhuollossa.
Vuoden 2022 teema on tutkimusperustainen osaaminen sosiaali- ja terveydenhuollon tiedonhallinnassa.
Jatkuvan oppimisen keskuksen syksyn virtuaaliset #smartforgoodLIVE-aamukahvit on nyt julkaistu, ja ilmoittautuminen niihin on avoinna.
Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvosto (STN) on myöntänyt rahoitusta kahteen uuteen ohjelmaan yhteensä 28 miljoonaa euroa. Itä-Suomen yliopiston osuus rahoituksesta on 11 prosenttia eli kolme miljoonaa euroa.