Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
5
Joulu
2025
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Sairaanhoitajat kokevat vähemmän kutsumusta työhönsä kuin muut sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijät, osoittaa tuore tutkimus. Kutsumuksen kokeminen tekee työstä mielekästä, mutta voi myös heikentää hoitajien asemaa työelämässä.
Tutkimuksessa totetettuun kyselyyn vastasi kaikkiaan 927 iältään 11-17-vuotiasta nuorta etiopialaisista kaupungeista ja maaseudulta.
Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen laitos tutkii chatbottien käyttöä mielen hyvinvoinnin edistämisessä. Yliopiston opiskelijoita ja henkilökuntaa kutsutaan nyt mukaan testaamaan kansainvälisessä ChatPal-hankkeessa kehitettyä, positiiviseen psykologiaan perustuvaa chatbottia.
Itä-Suomen yliopisto myönsi rahoitusta yhteensä 19 opetuksen ja koulutusviennin uuden avauksen ja idean toteuttamiseen.
Kansallisen Neurokeskuksen tutkijatietokantaan on koottu Suomesta yli tuhannen neurotieteen eri aloilla työskentelevän tutkijan tiedot.
Apurahojen jakotilaisuus pidettiin Kuopion kampuksella torstaina 16. joulukuuta.
Tulosten perusteella potilasturvallisuuskulttuurissa oli eroja ammattiryhmien ja sairaaloiden välillä. Intervention avulla potilasturvallisuuskulttuuria voitiin kehittää.
Etäyhteydellä järjestettävän ja kaikille avoimen suursimulaation teemana on nuoren pitkittynyt kipu.
Itä-Suomen yliopiston vaikuttavuustutkimuksen verkosto järjestää Vaikuttavuuden tutkimuksen päivät 2021 etätapahtumana 5.–6. lokakuuta.
Leikkausosastojen perioperatiiviset hoitajat ja osastonhoitajat tuntevat kestävän kehityksen periaatteet vielä huonosti eivätkä juuri tunnista mahdollisuuksia niiden toteuttamiseen työssään, osoittaa tuore tutkimus.