Uutiset
14.5.2024
13.5.2024
Tapahtumat
14
Touko
2024
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopiston tutkijat ovat osallistuneet käsikirjan tekemiseen yhdessä Suomen ympäristökeskuksen, Aalto-yliopiston ja muiden toimijoiden kanssa.
Tuore tutkimus selvitti palliatiivisen hoitopäätöksen saaneiden ihmisten hautajaisiin liittyvää tahtoa ja toiveita sekä läheisten ja omaisten näkemyksiä.
Ympäristöoikeuden professorit Niko Soininen ja Antti Belinskij ehdottavat kansainvälisessä tutkimuksessa uutta sopeutuvan luonnonvarahallinnan mallia.
Monitieteinen tutkimus selvitti 80 vuotta täyttäneiden ihmisten kokemuksia arjen merkityksellisyydestä korona-ajassa.
Venäjän valtion rahoittamat mediat saavat ääntään kuuluviin Suomessakin ja pyrkivät vaikuttamaan vaivihkaa asenteisiin, arvioi tutkija Teemu Oivo.
Tuore systemaattinen katsaustutkimus tarkastelee lasten ja nuorten ahdistuksen ennaltaehkäisyn kustannusvaikuttavuutta.
Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden perustama metabolomiikka-alan yritys Afekta Technologies nousi maailman viiden kärkeen hiljattain julkaistussa vertailussa.
Kuntaliitoksilla ei ole ollut myönteisiä elinkeinovaikutuksia eikä vaikutusta perusopetustoimen menoihin ja tuottavuuteen, osoittaa Niko Vartiaisen väitöstutkimus.
Liikuntainterventioon osallistuneiden lasten kokonaisliikunta lisääntyi uuden tutkimuksen mukaan keskimäärin 63 minuuttia viikossa.
Lapsuuden käytösoireilu on yhteydessä nelinkertaisiin pitkän aikavälin kustannuksiin verrattuna käytösoireilemattomiin lapsiin, osoittaa uusi tutkimus.