Uutiset
13.5.2024
Tapahtumat
14
Touko
2024
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Karjalan kielen elvytystehtävä siirtyi vuoden 2021 alusta Itä-Suomen yliopiston vastuulle. Rahoitus sille on myönnetty kahdeksi vuodeksi. Siksi professori Helka Riionheimo puhuu mieluummin elvytyshankkeesta.
Kansakunnat tarvitsevat sankaruuden muistamisen rinnalle kriittistä katsetta ja vähemmistöjen ääntä, muistuttaa Venäjä- ja rajatutkimuksen professori Olga Davydova-Minguet.
Viime keväänä kirkot reagoivat koronapandemiasta johtuviin poikkeusoloihin rajaamalla jumalanpalveluksiin osallistumista ja muuttamalla ehtoollisen toimittamisen käytäntöjä. Kirkkojen omaksumat toimintalinjat nostivat esiin teologisia eroja evankelis-luterilaisen ja ortodoksisen kirkon välillä.
Yhdeksän eurooppalaisen radion, taiteilijakollektiivin ja tiedeyliopiston yhteistyöhanke tavoittelee radikaalisti uudenlaisen radion luomista.
Suomen kieli sanoo tervetuloa -hankkeessa on vapaaehtoisvoimin laadittu suomalaiseen yhteiskuntaan liittyvää opetusmateriaalia suomen kielen opettamisen tueksi.
Sota-ajan jälkeen körttiläinen Portaanpään opisto on joutunut koko herätysliikkeen lailla määrittelemään identiteettinsä uudelleen.
Ensimmäiset rekrytoinnit logopedian koulutusohjelmaan on nyt tehty, ja valmistelut syksyllä alkavaa koulutusta varten ovat muutenkin hyvällä mallilla.
Konekäännökset alkavat olla jo nykypäivänä kelvollisia. Ihmisen tarve käännöstyössä ei kuitenkaan ole kadonnut minnekään, rooli on vain hieman muuttumassa.
"Uskon, että voisimme ymmärtää yhteiskunnallisiin aiheisiin liittyvää problematiikkaa helpommin ja monipuolisemmin, jos tarkastelisimme niitä myös kulttuurisen muutoksen näkökulmasta."