Uutiset
17.5.2024
16.5.2024
Tapahtumat
18
Touko
2024
22
23
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Alzheimerin tautia sairastavien omaishoitajista yli 60 prosentilla oli vähintään lieviä masennusoireita jo siinä vaiheessa, kun läheisen sairaus todettiin. Heistä kolmasosalla masennusoireet myös pahenivat viiden vuoden seuranta-aikana.
Alanvaihtoa pitkittyneesti harkitsevien opettajien kohdalla riski työuupumuksen kehittymiseen ja heikoksi koettuun työyhteisösuhteeseen on suurentunut.
Lisäksi pyritään kehittämään päihteiden käytön tunnistamista uusilla menetelmillä, kuten alkuraskauden päihdeseulanäytteillä.
Miten pandemia ja koronarajoitukset vaikuttivat lasten sairastamiseen? Tepsivätkö antibiootit yhä suomalaisten virtsatieinfektioihin? Muun muassa näistä aiheista puhuttiin Itä-Suomen Lääketiedetapahtumassa.
Taustamusiikin vaikutusta opiskelijoiden hermostuneisuuden tasoon, keskittymiskykyyn ja suoriutumiseen tutkitaan prekliinisellä hammaslääketieteen kurssilla, jolla harjoitellaan toimenpiteitä harjoituspäillä.
Hyvät motoriset taidot, soittoharrastus, kohtuullinen tietokoneen käyttö sekä erityisesti runsaampi lukeminen ennustivat parempia kognitiivisia taitoja lapsuudesta nuoruuteen.
Synnytyspelon tiedetään olevan yhteydessä negatiivisempaan synnytyskokemukseen. Tuore tutkimus osoittaa, että yhteys saattaa riippua synnyttäjän itsetunnosta.
Ienverenvuoto ja parodontiitti sekä hampaiden menetys näyttävät lisäävän kognition heikentymistä ja dementian riskiä, todetaan tuoreessa katsausartikkelissa.
Tutkimuksessa havaittiin, että heikoimmassa asemassa olevat kokivat myös elämänlaatunsa huonommaksi kuin suomalaisväestö keskimäärin.
Heikki Kröger on pyrkinyt kehittämään itseään ohjaajana, jotta kykenisi antamaan tuleville tutkijasukupolville mahdollisimmat hyvät eväät.