Uutiset
8.5.2024
Tapahtumat
10
Touko
2024
14
15
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Hopeavettä eli kolloidista hopeaa on viime vuosina Suomessa markkinoitu internetissä kuluttajille väärin perustein sairauksien ennaltaehkäisyyn ja hoitoon sekä ravintolisäksi.
Lihavuus kuormittaa osaltaan aivoterveyttä ja voi siten edistää Alzheimerin taudin kehittymistä, osoittaa juuri julkaistu tutkimus.
Tulevaisuudessa käytössä voisi olla hoitomuoto, jossa statiinit annostellaan leikkauksen yhteydessä lääkeimplanttina suoraan lasiaiseen.
Sekä vaativia lastensuojelun että mielenterveydenhoidon palveluja kaipaavat nuoret päätyvät nykyisten yhteiskunnan tukitoimien väliinputoajiksi.
Erkki Poikosen säätiö tukee lahjoituksella nuorten päihdevalistuksen kehittämistä ja koulutusta Itä-Suomen yliopistossa. Lahjoitus suuntautuu opintojaksoon, jonka aikana sosiaali- ja terveysalojen opiskelijat kehittävät tukimateriaaleja ja -toimia nuorten päihteettömyyteen.
Suomessa vuosina 1980–2009 oikeuspsykiatriseen hoitoon määrättyjen potilaiden kuolleisuus oli kolminkertainen yleisväestöön nähden, osoittaa LL Ilkka Ojansuun väitöstutkimus.
TtM Elina Rautiaisen väitöstutkimus osoitti, että sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisten potilas- ja asiakasrekisterien avulla voidaan tutkia alkoholiongelmiin liittyvää palvelunkäyttöä, hoitotuloksia ja alueellisten palveluiden vaikuttavuutta.
DI Akseli Leinon väitöskirjatyöhön liittyvässä tutkimuksessa kehitettiin koneoppimismalli aivoinfarktista tai ohimenevästä aivoverenkiertohäiriöstä (transient ischemic attack, TIA) kärsivien potilaiden uniapnean vakavuuden arviointiin helposti mitattavan happisaturaatiosignaalin avulla.
Lastenlääkäriprofessorien mukaan rahoitus varmistaa huippututkimuksen jatkumisen Suomessa.
Sigrid Juséliuksen Säätiö on myöntänyt dosentti Šárka Lehtoselle varttuneen tutkijan apurahan. Lehtonen kehittää ihmissoluperäisiä malleja muun muassa Parkinsonin taudin tutkimukseen.