Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Fysikaalinen farmasia, kevät 2027

Avoin yliopisto
Päivämäärä:
11.1.2027 - 8.2.2027
Laajuus:
2 opintopistettä
Kampus tai kaupunki:
Kuopio
Kategoria:
Sosiaali- ja terveysala
Toteutusmuoto:
Monimuoto
Hinta:
40 € (alv 0%)
Jatkuva oppiminen verkkosivut

Sisältö: Opintojaksolla perehdytään lääkkeiden valmistukseen ja lääkevalmisteisiin liittyviin fysikaalisen farmasian perusasioihin: aineen olomuodot ja olomuodon muutokset, lääke- ja apuaineiden kiinteän olomuodon tutkiminen, lääke- ja apuaineiden liukeneminen, lääke- ja apuaineiden fysikaalinen säilyvyys, liuoksien tiheys, viskositeetti ja osmoottinen paine, pinta- ja rajapintailmiöt lääkevalmisteissa, dispersioiden ominaisuudet, erityisesti niiden fysikaalinen säilyvyys, termodynamiikan perusteet.

Osaamistavoitteet: Opintojakson suoritettuaan opiskelija osaa

  • selittää olomuodot ja niiden muutosten fysikaaliset perusteet
  • selittää termodynamiikan yleisimmät käsitteet ja suureet
  • tunnistaa ja nimetä tekijät, jotka vaikuttavat kiinteiden lääke- ja apuaineiden liukoisuuteen ja liukenemisnopeuteen
  • tunnistaa ja nimetä tekijät, jotka vaikuttavat kiinteiden lääke- ja apuaineiden fysikaaliseen säilyvyyteen
  • selittää kuinka liuosten osmoottinen paine ja viskositeetti vaikuttavat niiden farmaseuttisiin ominaisuuksiin
  • määritellä dispersiot ja selittää niiden fysikaaliseen säilyvyyteen vaikuttavat tekijät
  • ratkaista fysikaalisen farmasian peruskäsitteisiin liittyviä yhtälöitä
  • arvioida fysikaalis-kemiallisten tekijöiden vaikutusta lääkevalmisteiden käyttökelpoisuuteen ja turvallisuuteen säilytyksen ja käytön aikana

Kohderyhmä: Farmasian perusopintoja voivat hyödyntää urakehityksensä eri vaiheissa olevat terveydenhuollon ammattilaiset kuten omaa lääkealan osaamistaan kehittävät ja/tai päivittävät henkilöt ja farmasian yliopisto-opintoihin tähtäävät opiskelijat sekä muut aiheesta kiinnostuneet.

Suoritustapa

Opintojakso suoritetaan tenttimällä oppimateriaali perinteisenä valvottuna salitenttinä. Avoin yliopisto järjestää tentin vain Kuopiossa, mutta mikäli opiskelija saa hankittua itselleen luotettavan etätenttipaikan (esim. toisesta oppilaitoksesta), on tentti mahdollista suorittaa myös etätenttinä, silloinkin valvottuna salitenttinä. Opiskelija vastaa itse tenttipaikan järjestämisestä sekä siitä aiheutuvista kuluista. Lisätietoja koulutuskoordinaattorilta, kts. yhteystiedot alta. Videotallenteet (osa luennoista) ja oheismateriaalit ovat saatavilla opintojakson Moodlessa.

Ajankohta: 11.1.-8.2.2027. Ilmoittaudu opintojaksolle viimeistään 4.1.2026.

Tentti:

Lopputentti: 8.2.2027 klo 9-11

1. uusintatentti: ajankohta päivittyy

2. uusintatentti: ajankohta päivittyy

Arviointiperusteet

Kirjallinen kuulustelu, arvosanat 0-5, hyväksymisraja 50 % kirjallisen kuulustelun maksimipistemäärästä.

Kirjallisuus

Kurssikirja Aulton's Pharmaceutics, kuudes painos. Luennoitsijoiden jakama luentomateriaali.

Tämä opintojakso on osa farmasian perusopintoja. Voit ilmoittautua perusopintoihin yksi jakso kerrallaan, tai ostamalla kerralla perusopintokokonaisuuden, joka sisältää yhden lukuvuoden opiskeluoikeuden farmasian perusopintoihin. Perusopintokokonaisuuden hinta on 15 e/op, ja yksittäisten opintojaksojen 20 e/op. Perusopintokokonaisuuden ilmoittautuminen on auki 3.8.-28.8.2026. Yksittäisille opintojaksoille voi ilmoittautua vielä tämän jälkeenkin, kunkin opintojakson viimeiseen ilmoittautumispäivään saakka.

Lisätiedot

Ohjeet UEF-tunnusten ja opiskelijasähköpostin käyttöönottoon saat ilmoittautumisen jälkeen. Kirjautumisohjeet opintojakson Moodle-oppimisympäristöön lähetetään opiskelijasähköpostiin ilmoittautumisajan päätyttyä, viimeistään opintojakson alkamispäivänä.

Katso yleinen tallenne opintojen aloittamisesta avoimessa yliopistossa (kesto n. 5 min).

Yksittäisen opintojakson hinta on 20 € / opintopiste. Hinnat ovat voimassa lukuvuoden 2026 - 2027.
Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen opintomaksuihin sekä maksu- ja perumisehtoihin: Opinto-oikeus ja maksuehdot. Opiskeluoikeusaika määräytyy opetussuunnitelman mukaisesti kattaen opetuksen ja tentit.
Kirjallisuuden hankinta/lainauskulut eivät sisälly opintomaksuun. ​ 
Jos työnantaja maksaa opintomaksun, ota yhteyttä koulutuskoordinaattoriin; katso yhteystiedot alla.

Kellonajasta riippumaton

Tentti ilmoitettuna aikana.

11.1.-8.2.2027

Suomi

Opinnoissa menestyminen vaatii hyvää suomen kielen taitoa.

Ilmoittaudu

Näin ilmoittaudut avoimen yliopiston opintoihin 

1. Valitse opinnot 

Siirry ilmoittautumispalveluun oheisesta painikkeesta. Näet opinnon tiedot, joihin voit tutustua ennen ilmoittautumista. Lisää opinto opintokoriin. Voit lisätä koriin myös muita opintoja ennen kuin jatkat eteenpäin. 

2. Tunnistaudu ja maksa 

Tunnistaudu Suomi.fi-palvelussa, täydennä tietosi ilmoittautumislomakkeelle ja vahvista ilmoittautuminen. Maksa opinnot ilmoittautumisen yhteydessä. 

Ilmoittautuminen on sitova. Tutustu avoimen yliopisto-opetuksen hinnastoon sekä maksu- ja perumisehtoihin ennen ilmoittautumista. 

Jos työnantajasi maksaa opintomaksun ja jos käytössäsi ei ole yrityksen luottokorttia, ota yhteyttä koulutuskoordinaattoriin ennen ilmoittautumista. Yhteystiedot löydät sivun alalaidasta. 

Opintosetelillä maksettavat opinnot: opintoseteli tulee aktivoida opin.fi-palvelussa ennen ilmoittautumista ja maksua. 

3. Odota vahvistus ja aloita opinnot 

Ilmoittautumisen käsittely kestää yleensä 2–5 arkipäivää, enintään 10 arkipäivää. Käsittelyn jälkeen saat sähköpostiisi viestin, jossa on linkki opintojen aloitusohjeisiin. Tutustu aloitusohjeisiin huolellisesti. 

UEF-tunnus: 

  • Jos opiskelet Itä-Suomen yliopistossa ensimmäistä kertaa, saat erilliset ohjeet UEF-tunnuksen aktivointiin. 
  • Jos sinulla on jo UEF-tunnus, vaihda tunnuksesi salasana. 

Tunnuksesi saa tarvittavat käyttöoikeudet, kun opiskeluoikeutesi alkaa. 

Etkö saanut viestiä? Tarkista sähköpostisi roskapostikansio. Jos viesti ei löydy sieltäkään, ota yhteyttä avoimeen yliopistoon. 

Ilmoittautuminen alkaa:
2026-08-03 09:00
Ilmoittautuminen päättyy:
2027-01-04 23:59