Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Papuja haarukassa.

Vähemmän lihaa, enemmän kasviksia – uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset julki

Tänään julkistetaan uudet pohjoismaiset ravitsemussuositukset. Ne sisältävät ensimmäistä kertaa tieteellisiä suosituksia siitä, millainen ruokavalio on sekä terveellinen että ekologinen. Nyt suositellaan entistä kasvipohjaisempaa ruokavaliota, kalansyönnin lisäämistä ja punaisen lihan syönnin vähentämistä.

Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori Ursula Schwab oli suositusten päivitystyötä johtaneen työryhmän jäsen. Myös apulaisprofessori Jyrki Virtanen, vanhempi yliopistonlehtori Arja Lyytinen, emeritusprofessori Matti Uusitupa ja dosentti Maria Lankinen Itä-Suomen yliopistosta ovat osallistuneet suositusten kirjoitus- ja arviointityöhön.

Vuoden 2023 pohjoismaisten ravitsemussuositusten pohjalta päivitetään myös kansalliset ravitsemussuositukset Suomessa. Jo edellisten pohjoismaisten suositusten laatimisessa mukana ollut Schwab toteaa, että ne luovat erinomaisen pohjan kansallisten suositusten työstämiseen. – Pohjoismaiset suositukset ovat tarkentuneet muutamien ravintoaineiden osalta. Nämä muutokset tullaan huomioimaan kansallisissa suosituksissamme. Tarkentuneet suositukset ohjaavat myös ruoka-aineryhmittäisiä suosituksia erityispiirteemme huomioiden, Schwab kuvaa tulevaa työtä.

Nyt julkaistava pohjoismaisten ravitsemussuositusten kuudes laitos (NNR2023) on raportin 40-vuotisen historian suurin päivitys. Siihen on kiteytetty tämän hetken kattavin tieteellinen tietämys siitä, millaista on terveyden ja maapallon kannalta hyvä ruoka.

Suositukset perustuvat parhaaseen saatavissa olevaan tutkimustietoon ruoankulutuksesta, terveydestä ja ympäristöstä. Se osoittaa, että terveellinen ruoka on useimmiten myös ekologista.

Suosittaa kasvipainotteista ruokavaliota

Vuoden 2023 pohjoismaisiin ravitsemussuosituksiin on tutkittu 36 ravintoaineen ja 15 ruoka-aineryhmän terveysvaikutuksia.

Raportti suosittelee pääasiassa kasvipainotteista ruokavaliota, jossa käytetään runsaasti kasviksia, hedelmiä, marjoja, palkokasveja, perunaa ja täysjyväviljaa.

Lisäksi raportti suosittelee runsasta kalan ja pähkinöiden käyttöä, kohtuullista vähärasvaisten maitovalmisteiden käyttöä, rajoitettua punaisen lihan ja siipikarjan lihan käyttöä ja mahdollisimman vähäistä lihajalosteiden, alkoholin sekä runsaasti rasvaa, suolaa ja sokeria sisältävien jalostettujen elintarvikkeidenkäyttöä.

Suomalaiset suositukset päivitetään ensi vuonna

Uusien pohjoismaisten ravitsemussuositusten julkistus 20. kesäkuuta 2023 on kansainvälisen mittaluokan tapahtuma, jota voi ilmoittautumalla seurata verkossa. Suosituksia esitellään kaikille avoimessa webinaarissa klo 12 alkaen Suomen aikaa, ja virallinen julkistustilaisuus on klo 17 alkaen. Ohjelma ja ilmoittautuminen

Pohjoismaisia ravitsemussuosituksia julkaisee Pohjoismaiden ministerineuvosto. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023 -raportti on tulosta neljän vuoden työstä, johon on osallistunut satoja pohjoismaisia ja kansainvälisiä tutkijoita. Metodologia vastaa kansainvälisiä standardeja, ja julkaisemista on edeltänyt läpinäkyvä prosessi. Raportin jokainen luku on ollut kommentoitavana kahdeksan viikkoa kestäneillä julkisilla kuulemiskierroksilla.

Suositusten soveltamisesta päättävät viime kädessä maat itse, kun ne luovat kansallisia ravitsemussuosituksiaan. Silloin ne voivat ottaa huomioon kansalliset painopisteet ja olosuhteet. Suomessa kansalliset ravitsemussuositukset päivitetään vuoden 2024 aikana. Valtion ravitsemusneuvottelukunta nimeää päivittämistä varten asiantuntijatyöryhmän.

Faktaa: Pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023 (NNR 2023)

Seuraavien yhdeksän ravintoaineen saantisuositus tai viitearvo on muuttunut merkittävästi suositusten edelliseen laitokseen verrattuna: E-vitamiini, B6-vitamiini, folaatti, B12-vitamiini, C-vitamiini, tiamiini, kalsium, sinkki ja seleeni.

  • Palkokasvit: Käytön lisääminen on suositeltavaa ennen kaikkea ympäristösyistä.
  • Alkoholi: Koska alkoholinkäytölle ei voida asettaa turvallista kynnysarvoa, NNR2023 -raportin suosituksena on, että kaikkien tulisi välttää alkoholin käyttöä. Mahdollisen käytön tulisi olla hyvin vähäistä. Suositus koskee myös imettäviä naisia. Rajoittavampaa suositusta (täysraittiutta) suositellaan lapsille, nuorilleja raskaana oleville naisille.
  • Viljavalmisteet: Täysjyväviljan käytön lisäämistä puoltavat sen vaikutukset terveyteen ja ympäristöjalanjälkeen. Täysjyväviljaa on suositeltavaa käyttää vähintään 90 g päivässä.
  • Kasvikset, marjat ja hedelmät: Erilaisia kasviksia, marjoja ja hedelmiä on suositeltavaa käyttää 500–800 g tai enemmän päivässä.
  • Kala: Kestävästi hoidetuista kannoista peräisin olevan kalan käytön lisäämistä puoltavat vaikutukset terveyteen ja ympäristöjalanjälkeen. Kalaa on suositeltavaa käyttää 300–450 g viikossa, mistä vähintään 200 g viikossa tulisi olla rasvaista kalaa.
  • Punainen liha: Terveyssyistä on suositeltavaa, että punaista lihaa ei käytetä enempää kuin 350 g viikossa. Jalostetun punaisen lihan käytön tulisi ollamahdollisimman vähäistä. Ympäristösyistä punaista lihaa tulisi käyttää huomattavasti vähemmän kuin 350 g viikossa.
  • Pohjoismaiset ravitsemussuositukset muodostavat tieteellisen perustan Pohjoismaiden ja Baltian maiden kansallisille ravintoaineidensaantisuosituksille ja ruokasuosituksille.
  • Pohjoismaiden välinen kansainvälinen yhteistyö on tuottanut suosituksistaviisi aiempaa laitosta, joista ensimmäinen julkaistiin vuonna 1980.
  • Päättäjät, tutkijat ja opiskelijat ovat ladanneet viimeisimmän, vuonna 2012 julkaistun laitoksen yli 300 000 kertaa.

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023: https://www.norden.org/en/publication/nordic-nutrition-recommendations-2023

Ruokaviraston tiedotteet 20.6.2023:

Vähemmän lihaa, enemmän kasviksia: tässä ovat pohjoismaiset ravitsemussuositukset 2023

Pohjoismaiset ravitsemussuositukset pohjana suomalaisille suosituksille – päivitystyö käynnistyy