Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snellmanian aula Kuopion kampuksella.

Uusia akatemiatutkijoita Itä-Suomen yliopistoon

Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt Itä-Suomen yliopistoon kaksi uutta akatemiatutkijan rahoitusta, yhteensä noin 900 000 euroa. Rahoitus on nelivuotinen.

Dosentti, yliopistotutkija Mirella Miettinen sai 470 526 euron rahoituksen hankkeelle, jonka aiheena on Euroopan unionin kemikaalipolitiikan ja -lainsäädännön vaikutus lääkealan vihertymiseen unionissa.

Ympäristön lääkejäämien riskien torjumiseksi tarvitaan lähteisiin, käyttöön ja loppukäsittelyyn kohdistuvia toimia. Alkupään toimet, kuten vihreä suunnittelu, edellyttävät muutoksia monilta lääkealan toimijoilta ja poikkitieteellistä panosta uusien lähestymistapojen tueksi. Tieteidenvälinen yhteistyö ja empiirinen tutkimus siitä, miten toimijat toteuttavat vihreää muutosta käytännössä, on yhä niukkaa. Hankkeessa tutkitaan EU:n kemikaalipolitiikan ja -lainsäädännön vihreää muutosta tukevien toimien poikkileikkaavia vaikutuksia lääkealan toimijoiden käytänteisiin ja heidän käsityksiään tarvittavan vihreän muutoksen syvyydestä. Itä-Suomen yliopistossa tehtävään tutkimukseen osallistuu oikeustieteen, farmasian ja ympäristötieteiden tutkijoita. Kirjallisuus yhdistetään politiikka- ja lainsäädäntödokumenttien analysoinnista ja sidosryhmien laadullisista haastatteluista saatuun empiiriseen näyttöön. Tulokset antavat tietoa EU:n ja kansalliseen kemikaali- ja lääkepolitiikkaan ja tukevat vihreää muutosta käytännössä.

Dosentti, tutkijatohtori Armi Mustosmäki sai 429 601 euron rahoituksen hankkeelle Fiksut naiset rakastavat rahaa – Uudelleenmuotoutuvat äitiyden ja naiseuden ihanteet finansialisoituvassa hyvinvointivaltiossa (FemEconomicus).

Naisille suunnatuista sijoittamisneuvoista ja feministisestä talouspuheesta on tullut sosiaalisen median läpitunkeva ilmiö viime vuosina. Tutkimusprojekti keskittyy tämän ’finanssifeminismiin’ ja sen tutkimiseen kulttuurisena käänteenä ja esimerkkinä finansialisaation logiikan tunkeutumisesta aina uusille elämän alueille. Hankkeessa tutkitaan uusien etnografisten aineistojen ja haastattelujen avulla sitä, miten finanssifeminismi muokkaa naiseuden ja äitiyden kulttuurisia ihanteita ja rakentaa uudelleen suhdettamme hyvinvointivaltioon. Tutkimus antaa uutta tietoa feministisen kulttuurintutkimuksen kautta hyvinvointivaltion kannatuksesta ja sen tulevaisuusvisioista. Projekti sijoittuu Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselle, jossa oppiminen, arki ja työ digitalisoituneessa yhteiskunnassa on yksi tutkimuksen painopistealueista.

Lisätietoja:

Mirella Miettinen, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/mirella.miettinen/

Armi Mustosmäki, armi.mustosmaki(a)jyu.fi