Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Asiantuntijoita valkotaulun ääressä

Uusi hanke sujuvoittaa terveystieteiden TKI-yhteistyötä Pohjois-Savossa

Itä-Suomen yliopistossa on käynnistynyt UEF Aivotutkimusyksikkö 2.0 -kehittämishanke Euroopan aluekehitysrahaston tuella. Hankkeen tavoitteena on edistää kliinisen tutkimuksen elinkeinoelämälähtöistä innovaatiotoimintaa.

Kliinisen lääketieteen yksikössä toimiva Aivotutkimusyksikkö kuuluu Itä-Suomen yliopiston Neurotieteiden tutkimusyhteisön keskeiseen TKI-infrastruktuuriin. Yksiköllä on vuosikymmenien kokemus globaalien lääkeyritysten ja akateemisten tutkimuskonsortioiden luotettuna kliinisten tutkimusten kumppanina ja palveluntarjoajana. Yksikössä on vahvaa osaamista hermostoa rappeuttavien sairauksien ja aivoverenkiertohäiriöiden diagnostiikassa, ehkäisyssä, hoidossa sekä diagnostiikan tueksi tehtävissä biomarkkeritutkimuksissa.

– Yksikkö tarjoaa toimivan alustan monialaisen yhteistyön toimintatapojen kehittämiselle. Toimivat yhteistyömuodot lisäävät toivottavasti myös neurotieteen alan uusien innovaatioiden syntymistä, kertoo Aivotutkimusyksikön johtaja Eino Solje.

Hankkeessa luodaan aivoterveyden kliinisten tutkimusten toimintamalli, UEF Aivotutkimusyksikkö 2.0. Toimintamallia rakennetaan yhteistyössä Itä-Suomen yliopiston ja Pohjois-Savon hyvinvointialueen asiantuntijoiden sekä terveysalan yritysten kesken. Yhteiskehittämisen avulla etsitään ratkaisuvaihtoehtoja yhteistyötä rajoittaviin pullonkauloihin ja sujuvoitetaan toimintaa. Luotava toimintamalli tiivistää muun muassa yliopiston ja Kuopion yliopistollisen sairaalan kuvantamisyhteistyötä ja infrastruktuurin hyödyntämistä.

Lisäksi haetaan ratkaisuja terveysdatan ja Itä-Suomen biopankin sekä digitalisaation luomien mahdollisuuksien hyödyntämiseen kliinisten tutkimusten tukena. –Hankkeessa syntyneitä uusia toimintatapoja testataan yrityslähtöisillä piloteilla, joissa ovat mukana hanketta osarahoittavat yritykset Blueprint Genetics Oy, Roche Diagnostics Oy ja Orion Oyj, kertoo hankkeen johtaja, professori Mikko Hiltunen.

Toiminnan keskiössä on elinkeinoelämälähtöisyys ja alueellinen yhteistyö. – Yhteiskehittämiseen osallistetaan Kuopio Health -ekosysteemiin kuuluvia toimijoita kuten tutkijoita ja asiantuntijoita, alueen yrityksiä, sidosryhmiä ja myös potilasjärjestöjen edustajia. Hankkeen aikana järjestetään temaattisia työpajoja, joissa tunnistetaan alueella ja terveysalan ekosysteemissä olevia vahvuuksia, hyödyntämätöntä potentiaalia ja uusia kilpailukykytekijöitä sekä uusien yhteistyöavausten mahdollisuuksia, kuvailee hankkeen projektipäällikkö Maria Pikkarainen.

Työpajoista välitetään tietoa Kuopio Healthin, Kuopio Brain & Mindin, Kansallisen Neurokeskuksen ja muiden sidosryhmien laajoille kansallisille ja kansainvälisille verkostoille, jotka mahdollistavat hankkeen hyvien käytäntöjen ja toimintatapojen saattamisen koko terveysalan ekosysteemin hyödyksi.

Hankkeessa syntyneet uudet toimintatavat ja TKI-yhteistyönmalli ovat hyödynnettävissä myös laajemmin hankkeen sidosryhmien ja kohderyhmien omiin terveysalan kehittämistarpeisiin. Pitkällä tähtäimellä hankkeen odotetaan lisäävän maakunnan hyvinvointiteknologian ekosysteemin vaikuttavuutta ja kansainvälistä houkuttelevuutta.

Maaliskuun alussa käynnistynyttä, kaksivuotista UEF Aivotutkimusyksikkö 2.0 -hanketta rahoittaa Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Lisätietoja:

Maria Pikkarainen, FT, projektipäällikkö, Itä-Suomen yliopisto, maria.pikkarainen(a)uef.fi

Mikko Hiltunen, professori, hankkeen vastuullinen johtaja, Itä-Suomen yliopisto, mikko.hiltunen(a)uef.fi

 

Linkit:

UEF Aivotutkimusyksikkö: https://uefconnect.uef.fi/tutkimusryhma/aivotutkimusyksikko/

Kuopio Brain & Mind: https://kuopio.neurocenterfinland.fi/

Kansallinen neurokeskus: https://neurocenterfinland.fi/

 

Hankkeen somekanavat:

Twitter: https://twitter.com/UEF_BRU

LinkedIn: https://www.linkedin.com/company/uef-brain-research-unit/