Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Sinisiä valoja

Uudet teknologiat päivittävät teollisuutta – 19 miljoonaa euroa yritysten kilpailukyvyn parantamiseen

  • Photonics Finland

EU on nostanut fotoniikan merkittäväksi mahdollistavaksi teknologiaksi ja ala kasvaa voimakkaasti, jopa 30% vuosivauhtia Suomessa. Sovelluskohteita on laajasti ja uusia ratkaisuja hyödynnetään mm. terveys-, ruoka-, energia-, turvallisuus- ja valmistavan teollisuuden parissa kansallisesti ja kansainvälisesti. On selvää, että fotoniikalla on tarjota ratkaisun avaimet eurooppalaisten teollisuusyritysten kilpailukyvyn sekä kasvun edistämiseksi. Mahdollisuudet ovat laajat, mutta vielä osittain tuntemattomat ja Euroopassa teknologian sekä teollisuuden välillä vallitsee osittainen kohtaamisongelma.

Nyt fotoniikan ja teollisuuden yhteistyön vauhdittamiseksi sekä uusien teknologisten innovaatioiden kaupallistamiseksi on varattu 19 miljoonan euron EU-rahoitus. Tavoitteena on nopea ja tarvelähtöinen fotoniikan sovellusten hyödyntäminen Euroopassa ja yli 1000 uuden korkean teknologian työpaikan sekä miljardin euron liikevaihdon ja pääomasijoitusten toteutuminen vuoteen 2025 mennessä. Taustalta löytyy yli 15 vuoden osaaminen, joka on puristettu 53 toimijan PhotonHub Europe osaajaverkostoksi.

Suomessa fotoniikka-alan yritykset ovat vientipainotteisia ja niiden tarpeet kohdistuvat niin kotimaisten kuin ulkomaisten kumppaneiden saamiseen. Toisin kuin muualla Euroopassa, Suomessa palvelua saa kirjaimellisesti yhden luukun periaatteella ja fotoniikka-toiminnot ovat linkittyneet tiiviisti alan etujärjestön Photonics Finlandin ympärille. Osana PhotonHub Europe verkostoa Photonics Finland toimii siltana yritysten, oppilaitosten sekä tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden välillä edistäen alan toimintoja niin kansallisesti kuin kansainvälisesti.

PhotonHub Europe tarjoaa lisäpotkua yritysten kasvulle ja kehitykselle fotoniikkaan pohjaavien teknologioiden käyttöönoton kautta. Tavoitteena on auttaa yrityksiä, joiden tuotteisiin fotoniikka tuo lisäarvoa ja jotka eivät lähtökohtaisesti tunne fotoniikan tarjoamia mahdollisuuksia. Toiminta edistää pienten ja keskisuurten yritysten innovaatioiden kaupallistamista sekä fotoniikan mahdollisuuksien laajempaa hyödyntämistä eri alojen yrityksissä.

VTT on ollut alusta alkaen mukana konsortioissa, viimeisimpänä ACTPHAST 4.0, kehittämässä toimintamallia yritysten innovaatioiden tukemiseksi. PhotonHub Europe verkoston kautta yritys saa tukea tuotteen koko kehityskaaren varrelle suunnittelusta pilotointiin ja valmistukseen saakka. Lisäksi verkosto tarjoaa koulutusta ja tukea rahoituksen hankkimiseen kertoo johtava tutkija Pentti Karioja, VTT:ltä.

PhotonHub Europe auttaa pk-yrityksiä fotoniikkaan pohjaavien sovellusten hyödyntämisessä kaikilla toimialoilla. Yritykset voivat hakea tukea sähköisesti www.photonhub.eu -sivuston kautta. Projekti  aloittaa toimintansa vuoden 2021 alusta.

Itä-Suomen yliopisto on Photonics Finland -verkoston jäsen.

Lisätietoja projektista:

PhD Ana Gebejes
Projektipäällikkö, Photonics Finland
ana.gebejes@photonics.fi
+358 41 4760 113

http://www.photonics.fi/
 

Pentti Karioja
Johtava tutkija, VTT
pentti.karioja@vtt.fi
+358407307529

http://vtt.fi/