Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Snelmmanian pääaula.

Toksikologian maisteriohjelma 20 vuotta – juhlassa kuullaan toksikologien uratarinoita

Itä-Suomen yliopistossa vietetään kansainvälisen toksikologian maisteriohjelman 20-vuotisjuhlaa 4. toukokuuta. Juhlassa kuullaan muun muassa ohjelmasta valmistuneiden uratarinoita sekä viimeaikaisen tutkimuksen näkökulmia maksasolusyövän ehkäisyyn ja hoitoon.

Juhlaseminaari järjestetään torstaina 4.5.2023 klo 13 alkaen Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen Mediteknia-rakennuksen auditoriossa MD100, osoite Yliopistonranta 1 B. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, mutta ei etäyhteyttä. Seminaarin jälkeen juhla jatkuu kutsuvierasillallisella.

Itä-Suomen yliopiston kansainvälinen toksikologian maisteriohjelma on ainoa tutkintoon johtava alan koulutus Suomessa. Toksikologian opetus alkoi ammatillisena täydennyskoulutuksena, ja maisteriohjelma käynnistyi vuonna 2002.

Toksikologian asiantuntijoita tarvitaan laajalti kemikaaleihin liittyvään riskinarviointiin. Toksikologian maisteriohjelma vastaa osaltaan tähän tarpeeseen. Koulutus kattaa toksikologian tietoperustan altisteista aina kemikaalien vuorovaikutuksiin ja vaikutusmekanismeihin elimistössä, kemikaaleihin liittyviin riskeihin ja toksikologiseen riskinarviointiin. Ohjelmassa painottuu ymmärrys keskeisistä toksisuuden mekanismeista. 20 vuoden aikana ohjelmassa on koulutettu satoja asiantuntijoita turvaaman kemikaalien turvallista käyttöä yhteiskunnassa.

Juhlaseminaarin puhujat valottavat ajankohtaisia toksikologian aiheita. Juhlaluennon pitää professori Hani El-Nezami, joka kertoo, miten maksasolusyövän ehkäisyä ja hoitoa voidaan kehittää viimeaikaisen tutkimuksen pohjalta. Lisäksi kuullaan neljän ohjelmasta valmistuneen toksikologian asiantuntijan urapoluista.

Lisätietoja:

Yliopistotutkija Olli Kärkkäinen, olli.karkkainen(a)uef.fi

Juhlaseminaarin ohjelma alla.

20 years of Master’s level education in Toxicology 

May 4, 2023 at 13.00 

MD100, Mediteknia building, University of Eastern Finland, Yliopistonranta 1, Kuopio

13.00 - 13.10 Vice dean Anna-Liisa Levonen 

13.10 – 13.20 Head of the School Jarkko Ketolainen 

13.20 – 13.30 Director of the Programme Jaana Rysä 

13.30 – 13.50 Professor Jussi Kukkonen 

13.50 – 14.10 Bioeconomy Lead Dr. Eeva Punta 

14.10 - 14.30 Emeritus Professor Kirsi Vähäkangas

14.30 – 15.15 Coffee

15.15 – 15.45 Plenary lecture, Professor Hani El-Nezami: Hepatocellular Carcinoma: Our road map for prevention and treatment  

Career paths in toxicology: 

15.45 – 16.00 Post-doc Muluneh Fashe (Teams) 

16.00 – 16.15 Senior Specialist Selma Mahiout 

16.15 – 16.30 R&D Scientist Emilia Kontio 

16.30 – 16.45 Senior Researcher Erik Peltomaa